keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Miksi tämä on niin mukavaa?

Iso ja pieni. Vai menikö se just toisinpäin..?
Niin, tämä hevosteluhomma. Sitä ei aina itsekään tiedä, mutta valtaosa hevostelupäivistä on kivoja. Tai ihania. Tai mahtavia. Tai sitten ihan tavallisia.

Vuosien varrella tunteiden kirjo on tullut tutuksi: On käyty synkkyyden rajamailla, siellä missä heikompi laittaa pillit pussiin ja nyplää loppuikänsä pitsiä, toisaalta on oltu myös siellä vaaleanpunaisessa pilvilinnassakin. Valtaosa päivistä sijoittuu siihen skaalan puoliväliin, jolloin jokainen arjen onnistuminen on suuri plussa ja aihe iloon.

Onhan se karu fakta, että talli omassa pihassa vie kaiken ajan ja rahatkin. Ei-hevosihmisen on vaikea tajua sitä, miten paljon se antaa, kun näkee vain sen menopuolen. Onkin haastavaa jakaa omaa aika niin, että jokainen osapuoli olisi tyytyväinen. Toisaalta, paljon on myös omasta itsestään kiinni. Tätä keinua kiikutan itse tällä hetkellä, enkä meinaa löytää balanssia. Ehkä se sieltä löytyy, asioilla on tapana nimittäin ratketa aina jollain tapaa. Sitä en ole vielä keksinyt, miksi hevoset aina sairastuvat pyhäpäivinä tai aiheuttavat muuta harmia juuri silloin, kun se ei olisi toivottavaa? 


Mutta, takaisin otsikon kysymykseen: Miksi tämä on niin mukavaa? Kai se on se hulluus, oma lapsenmielisyys, ne pienet arjen ilot. Saa toimia ison ja uljaan eläimen (siis vaarallisen ja arvaamattoman) kanssa, joka on vuosisatoja palvellut  ihmisen vierellä sodasta toiseen arkisten töiden ohella. Jokaisella ihmisellä on oma intohimonsa: Toiset purjehtivat, golffaavat, matkustavat - ylipäätään harrastavat jotain, mikä on itselleen mielekästä. Oli miten oli, aion itse tätä harrastaa niin kauan, kuin se intohimo on ja pysyy. Jos se joskus häviää, niin sitten niin tapahtuu. 



Sitten niitä arjen mukavuuksia: Pojilla oli eilen mukava ja minäkin kävin ratsailla, oli Allupäivä. Norjalainen neitonen oli ihan kiva. :)

Salama & Duke saavat vielä jokusen päivän viettää laitumella, nyt kun säät ovat paarmojen osalta suosiollisemmat. Kunnon vesisadetta tosin kaivattaisiin, täällä ei ole satanut viikkoihin kunnolla ollenkaan ja laitumet ovat sen näköiset. Kotona ruohotarha ei ole elpynyt nyt ollenkaan, joten poikia odottanee osa-aikainen hiekkatarha + kuivaheinä-kombinaatio. Kauhean kuivalla laitumella sokerit nousevat korkealle, enkä uskalla pitää Dukea viikkotolkulla sellaisella ravinnolla, jotta se ei kehittäisi mitään kaviokuumetta. Heinähän on tuolla pitkää ja sikäli vain sokeripitoista täytettä vatsalle.

Loppukevennyksenä Duken pyrstösulkien kiillotusta - pienen ponin miehisyys kutiaa ja ratkaisu siihen löytyy pajupuskasta:

3 kommenttia:

  1. Niimpä sinne meni tili ja sinne meni kaikki vapaa-aika. :D Tuttuja mietteitä. Mutta sitten kun miettii, että jos kuitenkin haluaisi pitää hevosia, mutta viedä ne vieraalle, niin kyllähän siihen menee vähintään yhtäpaljon rahaa, ellei enemmänkin. (riippuu pitkälti varmaan tallivuokrasta?!) Aikaa varmasti vähemmän? Tai ainakin sen ajan voisi sitten käyttää eritavalla.

    Ja onhan noita niin ihana seurata siitä omasta keittiön ikkunasta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, keittiön ikkunasta kyttäily on ihan ehdotonta - niin hyvässä kuin pahassa.

      Mulla ainakin hevostelun luonne ei olisi enää sama, jos hevoset olisivat vieraalla. Ihan kuin puolet persoonasta jäisi näkemättä. Edelleen, niin hyvässä kuin pahassakin. :D

      Poista
    2. Totta, kyllä niiden elämästä on paremmin perillä, kun ovat kotipihassa :)

      Poista