torstai 30. tammikuuta 2014

Se suuri herkkyys

Viime talven riemuja.
Joskus on niitä päiviä, kun mikään ei suju.

Salama on käynyt narun päässä katselemassa autoja nyt harvasen päivä. Ne ovat ihan ok, mutta ne autot eivät olekaan yksin Se Juttu.

Tänään sain hyvän esimerkin siitä. Se on kunnioituksen ja luottamuksen puute. Tallissa hirnuva ystävä ja typerä emäntä eivät ole kannattavia syitä ylittää mukavuusalueen rajaa. Muuan läsipäinen putte päätti sitten liinan päässä kylmästi ottaa ja lähteä, pukittaa villisti omistajaansa päin ja pyrkiä karkuun. Ottaa muuten aika rankasti päähän, kun tuollainen 3-vuotias melkein 500kg elukka näyttää takajalan hokkeja oman pään vieressä. Pienin väkivaltaisin keinoin vein rimpuilevan karvakasan kentälle (karkuun en sitä päästänyt, patologi saa luvan irroittaa näistä käsistä narut) ja pyöröaitausmeininkiä vakaasti vastustaen annoin ruunan juosta kentällä.

Kuva viime keväältä.
Ruuna ei saanut milliäkään anteeksi, vaan sai todellakin juosta sydämensä kyllyydestä. Pieneenkin paineeseen se vastasi alkuun villisti potkien ja pukittaen eikä todellakaan antanut helpolla periksi. Yrittipä ihan alkuun olla reagoimattakin, potki ja pukitti vain paikoillaan tähdäten oikein kohti. Olin jo valmis vaihtamaan sen vakuumipakattuun malliin, mutta siinä hiljaa mielessäni kiroten ja liinaa vauhdikkaasti viuhuttaen niin sanottu join up tapahtui. Se vain tapahtui. Ruuna pelastui, jee.

Lopulta se mokoma vikuripää seurasi minua vapaana sinne ja tänne. Se löysi taas paikkansa ja minä auktoriteettini. Löysällä narulla kunnon ilmatilan kera kävely olikin ruunan mielestä lopulta ihan jees. Peruuttaakin se osasi, vaikka ensin meinasi, että on ihan neverhöörd moisesta köyden heiluttelusta. Oli muuten aika nöyrää poikaa tallissa, harvinaista herkkua.

Eipä sillä, ihan herättävä kokemus, tässä on ollutkin jo pidemmän aikaa kivaa ja heppa onkin ollut turhan kiltti ja kiva uhmaikäinen teiniheppa. Jälleen on peiliin katsomisen paikka: Siellä se syyllinen on. Lähellä. Liian lähellä.

PS. Mitä Salaman jalat tykkäsivät kolmen vartin kirmailusta kovalla kentällä? Eivät varmaan kauhean hyvää, mutta näitä tilanteita varten kylmäyssuojat ovat. Hysterisoida voin sitten, kun kiukku vähän laantuu.

10 kommenttia:

  1. Salkku on saanut kyytiä. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin. Toivottavasti jalat eivät pahasti ottaneet itseensä. Mut joka tapauksessa hauskasti kirjoitettu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kana kynitty ja huomenna uusiksi. ;) Pakko kokeilla, menikö kerrasta perille... Pitää vaan ensin rakentaa pieni kotikutoinen pyöröaitaus kentälle.

      Poista
  2. Meillä on käyty samanlaiset keskustelut molempien ruunien kanssa, vaikka toinen oli teini-iässä ja toinen ei. Eihän se tietenkään ole mukavaa, että tilanne menee noinkin pitkälle mutta ei se 500-600kg eläin (tai 200kg poni) saa vaarantaa itseään tai omistajaa. Ja usein näitä tilanteita ei tarvitse tulla kuin se muutama koko hevosen omistajuuden aikana. Kyllä se siitä aina sutviintuu kun vaan rauhallisesti yrittää uudestaan :) Meillä alku oli molempien ruunien kanssa todella rankka (ponin kanssa kokemuksista voit lukea täältä: http://tulppaanejakavioissa.blogspot.nl/2013/08/panchon-omistajuutta-vuosi-takana.html ), mutta lopussa kiitos seisoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen antanut sen varoitella eli tarvittaessa on saanut säikkyä, jos jotain pelottavaa on, mutta päälle ei tietenkään ole saanut tulla. Tämänpäiväinen meni kuitenkin ihan sikailun piikkiin, kun oltiin ihan kotipihassa vielä. Rajat ovat rakkautta ja niitä nyt etsitään... Lopussa tosiaan kiitos seisoo. ;)

      Poista
  3. Kuulostaapa tutulta...

    Tämänviikkoiset kaksi talutuslenkkiä ovat osoittaneet, että sairaankaan ponin kohdalla ei kannattaisi lipsua säännöistä milliäkään. Siinä vaiheessa kun poni yrittää vetää laukalla ohi taluttajasta niskojaan nakellen, on jo myöhäistä yrittää korjata käytöstä nätisti... Täytyy vaan toivoa, että jossain vaiheessa päästäisiin siihen pienieleiseen yhteistyöhön.

    Mutta siis kohtalotoverin tsempit täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Sama tavoite täällä... Mitälie murkkuiän testausta taas, onneksi ei käynyt hullummin. Eilisestä muistona meillä on hieman turvonnut oikea takajalka. Hitto.

      (Tiedän siis mitä teen talvilomallani... Kylmään jalkoja 3-4 kertaa päivässä.,,)

      Poista
  4. Jee hyvä hyvä! Vaikka Montyn metodeista puhutaan paljon pahaa niin eikös ne hevoset kerrokin meille lopulta mikä on oikein? ;) Hevonen on paras opettamaan hevosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en pidä Montyn systeemissä siitä show-hengestä, missä kiirehditään ja edetään todella nopeasti. Olen myös sitä mieltä, ettei ihminen voi olla hevosen silmissä koskaan hevonen, mutta monessa tilanteessa hevosen tavoin käyttäytyen (siis kehonkieli, paineen käyttö jne.) hommat luistavat hyvin. Itse en automaattisesti työskentele pyöröaitauksessa, mutta tuo torstain tilanne vaati kanan kynimistä ja kissan nostamista pöydälle isommin avuin, koska kunnioituspuoli oli hukassa pahemman kerran. Homma tuli hoidettua ja nyt meillä on tallissa yksi hyvin nöyrä hevonen. ;) (Ei muuten ollut lainkaan pahoillaan, kun vein sen metsään ja pellolle, aiemmin yritti kiljua ja loikkia Duken luo jatkuvasti) Kuten olen jo aiemminkin tänne blogiin kirjoittanut, etten kannata mitään tiettyä kuppikuntaa koulutusasioissa. Toiseen tilanteeseen sopii porkkanaleikki ja toiseen taas "kurinalaisempi" narunpyörittely.

      Isoin juttuhan tässä on se, että ihmisen pitää muistaa pitää ne rajat. Pari kertaa riittää siihen, että niistä joustetaan jossain tilanteessa tahattomasti tai tarkoituksella ja seuraavaksi käsissä onkin norsun kokoinen porsas. Ihanan helppoa ja vaikeaa samaan aikaan! :)

      Poista
  5. Niinpä..itsekin teen tuota Join Up harjoitusta ehkä kerran vuodessa ihan normitarhassa kun ei sille juuri 15 vuoden yhteiselon jälkeen tarvetta ole..tietysti sen periaatteet ovat käytössä ihan normiarjessa. Monethan ovat kritisoineet koko Join Up tekniikkaa sillä joidenkin mielestä se on hevosen stressaamista, pelottelua ja paineen alla kouluttamista, ihan kotitarhassakin...meillä Join Up taas on toiminut lähinnä syvemmän kumppanuuden rakentajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla siis ollaan. :)

      Hevonen on kovin stressiherkkä eläin, joten joskus mikä tahansa voi aiheuttaa niille pelkoa ja stressiä. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun käytös ihmistä kohtaan on "huonoa" (yleensä kylläkin siis ihmisestä johtuen), on mielestäni kertaluontoinen päivitys pyöröaitauksessa ihan OK. Tietenkin toivottavaa on, että stressiä ei tarpeettomasti aiheutettaisi, mutta joskus tilanteet vain elävät ja vaativat sitä. Rentouteen tässä pyrkii itse kukin, muutenhan oppimista ei tapahdu. :)

      Poista