 |
| Salaman kuvat: Sari Vilenius |
Viimeksi saman tunteen olen kokenut ensimmäisellä Centered riding-tunnilla vuosia sitten. Silloin oli yhtä pöllähtänyt olo. Niin, asioilla todellakin on väliä: Ei ole ihan sama, miten siellä hevosen selässä istuu. Sama juttu on maastakäsittelyssä: Sillä todellakin on väliä, miten päin siellä maassa itse tönöttää.
Siinä ajautuu ajatuksissaan jopa jonkinlaiseen kriisiin. Hyvä, koska kriisit kasvattavat ja oppimista tapahtuu.
Juoksutin siis tänään Salaman ekaa kertaa "vieraalla maalla" irtona sekä narun päässä ja koin valaistumisen, missä menee pieleen. Lyhyesti ja ytimekkäästi: Kaikessa. ;)
Kotimatkalla tein sotasuunnitelman aiheeseen liittyen:
1. Oma asenne kohdilleen: Pelko ja jännitys pois. Salama on kiltti hevonen, ei millään tapaa ilkeä. Miksi minä pelkäisin omaa hevostani?
2. Minun pitäisi olla kiinnostava. Tällä hetkellä toimin Salaman läheisyydessä asenteella "anteeksi, että olen olemassa" enkä täten ole lainkaan mielenkiintoista seuraa Salaman mielestä. Kun huomiota ei ole, ei yhteistyö oikein suju.
3. Oma merkkikieli vaatii paljon ellei jopa eniten treeniä. Liikun liikaa ja väärään suuntaan. Hevonen saa ristiriitaisia merkkejä ja ongelmat syntyvät. Onneksi kotona on kaksi erilaista ponia, jotka varmasti riemusta kiljuen toimivat koekaniineina seuraavien päivien ajan. ;)
 |
| Punatakkinen anoo anellen huomiota. Voisiks sää pliis ihan vähän katsoa tänne, tehtäis ehkä vähän töitä... |
 |
| Nää on niinku mun heinät, piipittää punatakkinen. |
 |
| Pidä tunkkis, mä menen juomaan, toteaa Salama. |
 |
| Lopulta punahilkka sai huomionsa ja sai harjata heppaansa. Siitä se tykkäsikin. :) |
Kovin on tutunkuuloisia ajatuksia aiheesta, etenkin tuosta elekielestä. Että niinku pitäis olla varpaatkin oikeaan suuntaan!
VastaaPoistaHih, todellakin!!
PoistaArvaa, sit kun keskityin varpaisiin, niin kädet nousivat. Sit kun kädet pysyivät paikallaan, lähtivät jalat karkuteille. Nyt on ekat demot vedetty kotona aiheen tiimoilta ponien kanssa ja piruvie, ehkä mä sittenkin opin!
Yllättävän vaikeeta, ja yllättävän antoisaa. Meillä kävi kerran kouluttaja Mia Kytölä antamassa oppia ja koin noita samoja valaistumisen tunteita.
PoistaTodellakin, antoisaa, mutta alkuun niiiiiin vaikeaa. Mutta uusia asioita on samalla niin kiva myös oppia :)
PoistaMarjut, Koin itse valaistumisen tuosta ihmisen elekielestä ollessani ensimmäistä kertaa pyöröaitauksessa ja ympärilläni juoksi islanninhevonen joka reagoi jopa siihen näytinkö sille kämmenselkää tai avokämmentä....olin mykkänä ja sekaisin...askel liian takana ja homma ei pelitä!!1 Miten se voikaan olla noin ja se vaan ON! Olen tuon oman heppani opettanut ymmärtämään emäntänsä epämääräisiä koikkelehtimisia ja se antaa anteeksi nykyään hyvin. Toimii onneksi äänellä jota se varmaan enemmän "lukeekin" kuin epämääräistä huitomista kentällä :) Tsemppiä!
VastaaPoistaJep, minäkin aina askeleen jäljessä tai edellä ja siinähän käy sitten niin, että heppa tulee kohti. Kotona kun harrastettiin tätä samaa, oltiin jo molemmat niin sekaisin, että meinas käydä hullusti. Hevonen reagoi sitten pakenemalla eli pukittamalla ja menemällä/tulemalla sinne, missä on vähänkin vapaata tilaa.
PoistaEi minullakaan ennen tämän asian suhteen ollut mitään ongelmia, kun hevoset olleet kaiken nähneitä ex-ravureita, ne laitettiin narun päähän ja köydenpätkällä heilautettiin vähän vauhtia. Onneksi on Salama, joka opettaa tulevalle tädille paljon "temppuja". ;) Tieto lisää tuskaa monessa asiassa. :D
Pikkuponien kanssa tein eilen ihan samaa harjoitusta ja tänään jatkuu.
Tuo itsensä kiinnostavaksi tekeminen on omasta mielestäni kaiken a ja o. Ja ei haittaa, vaikka joskus siinä joku nami olisikin auttamassa :)
VastaaPoistaSinut on haastettu! http://jillanblogi.blogspot.fi/
Me pyritään nyt toimimaan ilman syötäviä lahjuksia. Niitä sitten joskus taas. ;) (jos tarvitaan..)
PoistaKiitos haasteesta!
Tuo sun sotasuunnitelma kuulostaa niin tutulta! Varsinkin on vaikeaa saada hormonimyrskyissä ailahtelevaisen tamman huomio ja olla se maailman kiinnostavin asia. Itse koin taluttamisen suhteen viime syksynä valaistumisen kun tajusin itse jännittäväni siinä kiireisen tamman vierellä. Heti kun rentouduin koko kropasta ja hengitin niin hevonen suunnilleen huokaisi helpotuksesta "ei ookkaan kiiren mihinkään karkuun jotain".
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, nyt taas muistan, miksi meille ei enää tule tammoja... ;) Orin voi sentään aina ruunata, jotta saa vähän maailmanrauhaa aikaiseksi, jos on karjas tyyppi.
PoistaHevonen on niin hieno ihmisen peili. Tulee kummasti tietoisemmaksi omasta toiminnastaan, kun asioita ajattelee syvemmin. Parempi tietty olisi olla ajattelematta liikaa ja olla jahkailematta kaikkea.
Hyvältä kuulostaa, tsemppiä uuden opetteluun :)
VastaaPoistaKiitti!
PoistaHelppohan tässä olisi sivuuttaa ongelmat ja jatkaa entiseen malliin, mutta miksi oikoa perusasioissa, kun asiat voi tehdä paremmin ja huolellisemmin? Ongelmia tulisi joka tapauksessa eteen taas. ;)
Tässä on tullut ilman Salamaa pohdittua vaikka mitä, kun aikaa on - mä niin edelleenkin haaveilen sellaisesta tervaskantohevosesta tänne kotiin, mihin voi luottaa kuin kallioon ja mikä ei pelkää mitään. Se olisi hyvä vetoapu minulle ja Salamalle maastolenkeille, olosuhteet kotona kun ovat mitä ovat. Duke on hyvä, mutta sekin on nuori, enkä halua pitää sitä koko aikaa ns. luottohevosena, senkin pitää saada joskus olla nuori ja "villi". Vielä kun saataisiin isäntä suostuteltua edes tallipaikkalaiseen... ;) Ideoita, miten aloittaa kampanja? ;)
Onko jokin tietty syy, minkä takia et halua namikouluttaa Salamaa? Mielestäni ei olisi lainkaan haitaksi etenkään noin reaktiivisen hevosen suhteen tehdä itseään kiinnostavaksi nameilla, ja luoda "jännittävästä" ympäristöstä turvallinen assosiaatio namien avulla :) Joidenkin mielestä tämä on ns. huijausta, "kyllä sen pitää totella ilman namejakin!", mutta hevonen kun tuppaa tutkitusti oppimaan paremmin positiivisen ehdollistamisen avulla. Toki namien antamista voi vähentää oppimisen myötä. :) Tsemppiä teille ja onnea ja iloa oivallusten johdosta, ne ovat yleensä avain KAIKKEEN ;)
VastaaPoistaKatso täältä blogista esim. tuon arkisto-sivun kautta postaus "Positiivinen vahvistaminen hevosen koulutuksessa", sieltä löytyy vähän minun näkökulmaa aiheesta. :) Eli hyvinkin käytetty malli meillä, mutta tässä kohtaa ongelmat (ihmisen kunnioittaminen, ihmisen tila, töiden tekeminen jne.) ei ratkea yksin porkkanalla. Salamaa ei ole nytkään tosin prässätty koulutuspaikassaan missään pyöröaitauksessa ahdistumispisteeseen asti, kerrottu vain huonosta käytöksestä terveiset ja hätyytetty se samantien pois. Äkkiä se oivalsi, mikä on kannattavaa, kun kouluttaja osaa asiansa. :)
PoistaSalaman kanssa mm. on opittu selkäännousut porkkanapalkalla (tosin siinäkin ensin siedätetty paineeseen = ihminen saa hyppiä ja nojata ym., ensimmäinen palkkio paineen poisto ja sen jälkeen herkku) ja myös pesuasiat on ratkottu herkkujen avulla, varsa kun oli aikanaan aika vaikea pestävä.