lauantai 22. maaliskuuta 2014

Onko värillä väliä?


Jo vuosia erään keskustelupalstan kuumimpia puheenaiheita kasvatuspuolella on ollut suomenhevosten niin sanottu värijalostus.

En ole kasvattaja, vaan lähestyn aihetta harrastajapuolelta hevosenomistajana ja pienen kotitallin pitäjänä. Hevoset ovat harrastus, johon upotetaan paljon aikaa ja rahaa. Hevosten eteen tehdään paljon asioita, pitkälti muiden asioiden kustannuksella - ei ole lomamatkoja tai turhia vapaapäiviä. On valittu maat ja mannut sekä autotkin hevosten mukaan. Korostettakoon tässä kohtaa, että jokaisen omia valintoja siis.

Kerrottakoon joitain faktoja: Suomenhevosen kuuluu olla rautias. Siis punainen. Friisiläisen vastaavasti tulee olla musta, vuonohevosen keltainen, lipizzan valkoinen jne. Silti poikkeus vahvistaa säännön: Sekaan mahtuu muitakin, enemmän tai vähemmän. Erikoisuudet kiinnostavat - aina löytyy niitä, jotka haluavat erottua massasta. Tai sitten ihan vain toteuttaa unelmiaan tai noudattaa esteettisiä mieltymyksiään.

Suosi suomalaista, sanoo Kasvattaja Harrastajalle, kun jälkimmäiseksi mainittu haluaa vaikkapa kotipihaansa kivan harrastehevosen. On voinut löytyä kaksi kivaa hevosta: Söpö liinaharja putte tähtipiirron ja neljän sukan kera sekä pieni pyöreä eestinihme kivalla katseella ja ruunivoikolla värityksellä. Kuvitellaan, että edellämainitut ovat samaa hintaluokkaa, yhtä osaavia, kivoja ja terveitä. Harrastaja nyt vain sattuu pitämään keltaisesta väristä enemmän kuin punaisesta. On siis luontevaa valita se, mikä itseään miellyttää enemmän. Tilanne voisi olla ihan vastaava, vaikka molemmat hevoset olisivat suomenhevosia. Jokin asia ratkaisee ostopäätöksen aina ja se tuskin on ulkopuolisen ihmisen murhe ollenkaan.

Suomenhevosen pääväriksi valittiin vuonna miekka ja kirves rautias vierasverisyyden kitkemiseksi. Kaunis ajatus, mutta ajat muuttuvat. Nykyään suomenhevoselle on eri käyttötarkoituksia entisen työhevosen lisäksi: On ratsua, ravuria ja pienhevosta. Jokaiselle jotain siis. Miksei sitten väripaletin eri sävyissäkin?

On keskustelupalstan nimettömien kriitikoiden onni, että suomenhevosen ainut kimolinja on työhevossukua. Sitä aitoa ja alkuperäistä siis. On toissijaista, että niiden luonne on pääsääntöisesti aika harrastajaystävällistä. Ne ovat rauhallisia tätikuljettimia, kunhan selviävät nuoruuden karikoista ilman traumoja. Tädinkestävyys ei Oikealle Ratsusuokille ole enää tänäpäivänä suotava ominaisuus, koska hevosen pitää kuulemma vain suorittaa, kuten raviputenkin. Harrastelijan ei tällöin kuulu osallistua hevosensa elämään muuten kuin rahoittajan roolissa. Työhevoset ovat niin last season.

On myös ihan absurdia, että Sitä Oikeaa Ratsusuokkia on jalostettu useammasta linjasta useamman vuoden ja vasta nyt Se Oikea Ratsusuomenhevonen alkaa näyttämään siltä, että puoliveriuskolliset tädit kuikuilevat puttekisojen suuntaan. On siis ihan fiksua kritisoida sitä, että kimosta suokista ei tullutkaan yhdessä yössä I-palkinnon ratsukantakirjaoria. Prosentuaalisesti tosin moni rautias, musta tai ruunikkokaan ei siihen suoraan kykene, mutta sekin on toissijaista.

Valtaosa harrastelijoista ei edes kilpaile kissanristiäisiä kummemmissa tapahtumissa. Valtaosa harrastaa kotonaan, pienessä piirissä perheen tai ystävien seurassa. Ei tarvita välttämättä liitokaviota tai kisakenttien ruusukehaita. Halutaan hevonen, jonka selkään voi laittaa vauvan ja vaarin, perään kärryt ja reen, tarvitaan siis helppo harjoitusravi ja monipuolinen harrastuskaveri. Joillekin yhteensopivuus oman perennapenkin kanssa on ilo silmälle - harvemmin kuitenkaan ensisijainen asia.

En sano enkä väitä, etteikö näitä ominaisuuksia löydy muun värisistä suomenhevosista. Varmasti löytyy ja löytyykin, mutta yritän avata kriitikoille sitä, että tällä hetkellä edellämainitut ominaisuudet ovat myös vahvuuksia ja valttikortteja, eivät pelkkiä miinuksia. Jos ja kun valinnanvaraa on, on suomenhevonen heti kiinnostavampi ja myyvämpi rotu. Annetaan siis kaikkien kukkien kukkia.

Terveisin Harrastaja, jolla muuten tallissaan tummanruunikonkimo suomenhevonen. Se on tietenkin omaan silmään maailman kaunein. 

8 kommenttia:

  1. Kiva kirjoitus!
    Just luin uusimmasta Hippos-lehdestä tätä värien selvitystä ja kyllä sellanen kunnon "splashed white"-värityksinen suokki olisi oikein hieno! :)

    Onko tuo tummanruunikonkimo nyt sitten Salaman virallinen väri ? Tai siis joo se lukee papereissa? Mutta mikä on koko totuus, geenitestiin vaan.... :D (hippoksen juttuun viitaten)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pitänyt tehdä se geenitesti jo aikoja sitten, mut se on vaan jäänyt... Mutta kyllä tuo aika varmasti kimoutuva yksilö on, varsinkin tänä keväänä on otsa ihan valkoinen, kuten myös silmienympärykset. Just kun ajattelin, että saisin pitää tuon tumman läsipään. ;) Väri on papereissa tuo trnkm eli oli pienenä oli selvä (tumman)ruunikko. Tunnistaja on kyllä joutunut tämän kohdalla vähän miettimään, nostan hattua... Sillä oli vain pari hassua valkoista karvaa siellä täällä pienenä, yleensähän pikkuvarsoista näkee selvästi, että kimoutuvat.

      Luin samaisen jutun ja oli hyvin mielenkiintoinen! Ht.netissä oli joskus linkitetty niitä ja monesta ei päälle uskoisi, että ovat suomenkirjavia.

      Poista
  2. Minusta värillä ei ole väliä, kaikki värit ovat oikeastaan yhtä kivoja. Sen sijaan merkkien suhteen olen jostain syystä todella tarkka, eli jos hevosella ylipäätään on merkkejä niin mielestäni niiden pitäisi olla symmetriset. Minua häiritsee tosi paljon, jos hevosella on vaikkapa yksi tai kolme sukkaa tai epämääräisen muotoinen läsi. Siinä ei auta, vaikka hevonen muuten olisi hienon tai erikoisen värinen. Toisaalta jos hevonen on ihan kokonaan kirjava, läiskikäs, niin sitten epäsymmetrisyys ei enää haittaa vaan näyttää ihan hauskalta.

    Omissa kasvateissa merkkeihin ei tietysti voi vaikuttaa, mutta on aika hauskaa että kaikki kolme omaa kasvattiani ovat "noudattaneet toivettani" ja syntyneet ilman yhtäkään sukkaa ja hyvin hillityillä päämerkeillä. :D Itse asiassa kuudesta hevosestani yhdelläkään ei ole jaloissaan yhtään sukkaa!

    Olen kyllä iloinen, etten ole innostunut tuosta värijalostuksesta, sillä suokkien "erikoisväriset" suvut eivät yleensä ole niitä ravureina lahjakkaimpia. Kun potentiaalisesti hyvän ravurin ostamisessa tai kasvattamisessa on jo niin monta muuttujaa muutenkin, niin voi apua jos pitäisi vielä yrittää löytää tietyn värinenkin! Ravurille kuitenkin tärkeimpiä ominaisuuksia ovat hyvät juoksijan lahjat, hyvä rakenne, liikkeet ja terveys, sopiva koko sekä tietysti myös luonne. Jos kaikkien näiden lisäksi hevonen sattuisi olemaan vielä erikoisen värinenkin niin aina parempi, mutta mikään valintakriteeri väri ei kyllä ole. Sen sijaan noiden merkkien suhteen tosiaan olen nirso eli saattaisin jopa jättää ostamatta muuten mieluisan hevosen jos sillä olisi oikein rumat sukat tai läsi!

    Mielestäni yhtäkään hevosta ei myöskään pitäisi käyttää jalostukseen pelkästään värin takia, jos se ei ole muilta ominaisuuksiltaan jalostushevonen. Toki tässäkin, jos hevonen on muutenkin hieno niin erikoinen väri on plussaa. Ja onhan tässä värjalostuksessa kuitenkin se hyvä puoli, että se auttanee säilyttämään hengissä sellaisia sukulinjoja, jotka muuten kuolisivat sukupuuttoon, ja sehän on vähälukuisen rodun kohdalla toetysti hyvä asia.

    Tuo ei muuten onneksi pidä paikkaansa että tyohevoset olisivat jotenkin "last season". Päin vastoin, työhevosharrastushan on kovasti elpynyt viime aikoina ja työhevoskurssit ovat kuulemma tupaten täynnä niin että niihin joutuu jonottamaan. Mutta luulen kyllä, että suurin osa työhevoshommaa harrastavistakin valitsee hevosensa jollain muulla perusteella kuin värin mukaan. :)

    VastaaPoista
  3. aika turhaa missään väitellä väreistä kun koko rotua uhkaa ihan oikeasti häviäminen kokonaan. suokki on monitoimihevonen ja se,että pikkuruisesta määrästä hevosia (jo valmiiksi sisäsiittoisista) aletaan vääntämän erilinjoja ratsu,ravi,työ ja pienhevosille = tuomio koko rodulle. suokit pitäisi arvioida ja jalostaa aina yleishevosina ja palkita sitä runsaammin, mitä monipuolisemmin se menestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän kommenttiin on pakko todeta, että se on kuin suoraan sieltä "eräältä keskustelupalstalta". :D

      Poista
    2. Anna: Olet aivan oikeassa, mielipiteitä on juuri niin monta kuin kirjoittajaakin. :) Harmittaa vain, kun nämä harvinaisemmat värit on otettu tiukkaan syyniin ja niistä etsitään rakenteellisia vikoja suurennuslasin kanssa, nettiraatien toimesta siis. Ravipuolella tavoitteet ovat luonnollisesti erit, mutta sama on vähän joka suunnalla. Päätavoite toivottavasti jokaisella kasvattajalla on terve ja kestävä hevonen.

      Mitä tulee tuohon työhevoskommenttiini, niin olet myös siinä oikeassa. Osoitin tuon last season-jutun muuan keskustelupalstan suuntaan, joka on antanut ymmärtää, että siihen hommaan tarkoitettuja hevosia ei tarvita, ne ovat antiikkia ja täysin hyödyttömiä jalostukseen. ;) Harmi vain, kun todellisuudessa ihmiset ovat jälleen kiinnostuneet siitkin puolesta. Ikävä kyllä ihan joka putte ei enää luonteensa puolesta sovi siihen hommaan...

      Anonyymi: Ei välttämättä hullumpi idea. Tässä taannoin Suoralla-lehdessä oli juttu monipuolisesta suokista, joka kilpaili koulua ja starttasi vielä kelvollisesti samaan aikaan raveissa. Tiedän myös pari vastaavaa heppaa, jotka ovat kisanneet kahta tai kolmeakin eri lajia samaan aikaan. Suokista on moneksi, jos vain löytyy Se Yksilö. ;)

      Poista
  4. Helpommalla pääse, kun ei lue koko keskustelupalstaa, olen todennut jo vuosia sitten. :) Luotan siihen, että Hippoksen näyttelytuomarit kyllä arvioivat hevoset tasapuolisesti väristä riippumatta. Jos joku nettiraati haluaa syynätä hevosia millin tarkkuudella niin tehköön niin, minua ei kiinnosta sillä täydellistä hevostahan ei ole olemassa. Jokaisessa on virheitä, toiset virheet toki ovat hevosen terveyden ja kestävyyden kannalta pahempia kuin toiset ja kun jalostushevosista puhutaan niin pitää tietenkin aina huomioida sekä ori että tamma, niiden sopivuus toisilleen ja se että samoja virheitä ei molemmissa saa olla.

    Monipuolisuus on suokissa mahtava ominaisuus, mutta ensisijaiseksi jalostus- ja palkitsemiskriteeriksi siitä ei kyllä ole. Eihän mikään tälläkään hetkellä estä risteyttämästä eri jalostussuuntien hevosia keskenään ja sitä tehdäänkin koko ajan. Kuitenkin isolla osalla meistä suokki-ihmisistä on kuitenkin joku oma "intohimolaji" - itselläni se on raviurheilu. Totta kai sitä silloin haluaa hevosia, jotka ovat mahdollisimman hyviä juuri siinä lajissa, eivätkä joka lajissa keskinkertaisia mutta eivät missään huippuja.

    Kyllähän noita esimerkkejä löytyy paljonkin suokeista, jotka ovat kilpailleet samaankin aikaan useammassa lajissa tai kirjattu usealle suunnalle. Itselleni tutuin näistä on meidän Neten isä , tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Pette, joka juoksi ensin kaksi ravikuninkuutta ja sen jälkeen teki kouluratsun uraa sekä kirjattiin myös ratsusuunnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja vielä piti anonyymin kommenttiin sanoa sen verran, että suomenhevonen ei onneksi ole millään lailla häviämässä oleva laji eikä sen sukusiitosastekaan ole hälyttävän korkea. Vaikka se on hiljalleen noussut vuosien mittaan, niin silti suokkien sukusiitosaste on keskimäärin matalampi kuin esim. lämminverisillä ravureilla, vaikka määrällisesti suokki on paljon vähälukuisempi laji. Enitenhän se sukusiitosaste taitaa nousta ravisukuisilla suokeilla, ja siksi on juurikin erittäin hyvä että on näitä muitakin jalostussuuntia, joista saadaan tarvittaessa myös ravipuolelle uutta verta.

      Poista