Yhdelle peikolle kyytiä

Flunssaa ja nousevaa kuumetta uhaten liikutin tänään kaikki hevoseni. Ei siinä mitään, mutta tänään kirjasin omaan muistikirjaani merkittävän muiston: Oltiin Salaman kanssa maastossa. Yksin. Tien toisella puolella. Siis Salaman mukavuusalueen ulkopuolella. Kukaan ei kuollut, vaikka vähän jännää olikin.

Kaverin kanssa Salama on maastossa kiva. Yksin se jumittaa mennessä ja kotiin on hirmuinen kiire. En ole siis riemusta kiljuen maastoillut sen kanssa yksin, jos vaikka sattuu jotain.

Tänään sitten päätin, että annetaan tälle peikolle kyytiä. Muutoksia ei tapahdu, jos niiden eteen ei tee mitään. Nyt on Prestige selässä ja uudet kengät jalassa, ulkona valoisaa ja rauhallista. Ei ole Mutkua ja Sitkua.

Olin hyvin tyytyväinen itseeni ja Salamaan. Tehtiin aika lyhyt lenkki, jonka ajan halusin Salaman olevan vain kuulolla. Jännää sillä kyllä oli ja pari kertaa mennessä piti neuvotella suunnasta, mutta lopulta suunta oli vain eteenpäin. Hypättiin me muuten yhden kaatuneen puunrungon ylikin - tällä hevosella on todella kevyt hyppy, uskokaa tai älkää!

Salama oli tänään tämän kolmikon hyväkäytöksisin. Elämä on todellakin yllätyksiä täynnä!