keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Hankkaripäiväkirja (osa 2)

Tunnistatko hevosen jänteet?
Osa 1

Kun Salaman oikean etujalan ekalta kontrollikäynniltä 10.11.2014 tuli hyviä uutisia, jätin päivittäisen muistiinpanojen teon vähemmälle. Jalan - tai oikeastaan jalkojen - hoitoa on jatkettu kuitenkin päivittäin.

Kylmään jalan tai välillä kaikki jalat edelleen sitkeästi kolme kertaa päivässä: Aamulla, liikunnan jälkeen ja illalla. Apuna käytän kylmäyssavea, jos jokin kerta jää esimerkiksi töiden takia väliin. Ensisijaisesti käytössä ovat kuitenkin kylmäyssuojat niiden helppouden ja ekologisuuden vuoksi.

Toisen kontrolliultran piti olla viikko sitten, mutta se siirtyi parilla viikolla eteenpäin jäätikkökelin takia. Plan B eli lainakuski autoineenkaan ei auttanut sairastapauksen vuoksi. Näinä päivinä tulee mietittyä ihan tosissaan sen nelivedon hankintaa tuon oman nuhapumpun tilalle, mutta toistaiseksi käyttö on aika vähäistä. Klinikalle kerran kuussa ja silleen.

Päivittäinen hoito kylmäyksen lisäksi pitää sisällään huolellista seurantaa. Käyn jalat läpi päivittäin, seuraan turvotuksia, lämpimiä kohtia ja puristusarkuutta. Pienestä turvotuksesta en hermostu, mutta paksumpi limppu saa jo huolestumiskäyrän nousemaan. Lämmin kohta yksinään ei aiheuta muita toimenpiteitä kuin kylmäyksen. Nämä kaksi kuitenkin yhdessä aiheuttavat jo pientä ajatustyötä ja tarkempaa huoltoa. Niihin liitettynä puristusarkuus on very bad. Silloin on usein jotain isompaa vialla. Luojan kiitos puristusarkuutta ei ole akuutin vaiheen jälkeen ollut. Salaman kipukynnys näyttää olevan aika matala eikä se pelkää näyttää kipuaan. Se on toisaalta hyvä asia. Vammakohdan turvotuksen sekä lämmön tila vaihtelee, mikä luonnollisesti kuuluu asiaan. Diagnoosista on nyt aika tarkkaan 3kk, mikä ei ole hankkarivammojen kanssa vielä aika eikä mikään. Heikkohermoisen hommaa tämä ei ole. Koko hevonen on kovin jäykkä kauttaaltaan tällä hetkellä, laitan sen seisomisen ja vamman piikkiin.


Osana paranemista - johon kovin pyritään - on kontrolloitu liikunta. Sitä on eläinlääkärin ohjeen mukaan lisätty viikottain. Tällä hetkellä Salama saa kävellä puoli tuntia päivässä. Salaman kohdalla kontrolloitu liikunta tarkoitti alkuun tarhan suurentamista pikkuhiljaa, tyyliin pari metriä kerrallaan. Usein hankkari- ja jännepotilaat saavat tarhata vapaasti, mikäli ne eivät riehu. Tämän hevosen ollessa kyseessä se on mahdotonta, Salama kun on keskimääräistä eläväisempi tapaus. Kunnon paini ponikaverin kanssa kuuluu päiväjärjestykseen useamman kerran vuorokauden aikana. Nyt ne ovat jääneet pakon edessä pois ja sen ikävä kyllä huomaa hevosen psyykkeessä. Virtaa on ja sitä puretaan siihen, mikä vastaan tulee. Lauta-aitoja on pitänyt hieman päivittää majava-Salaman jäljiltä ja havuja saa kantaa metsästä niin paljon kuin jaksaa tuoda. Lisäksi toki vatsanympäryksessä näkyy pientä kertymää varovaisesta ruokinnasta huolimatta. Salama painoi toukokuussa 520kg (oli todella hoikka), syksyllä ennen sairaslomaa 540kg ja nyt noin 560kg.

Salama on tällä hetkellä noin 10m x 10m kokoisessa postimerkkitarhassa Duken kanssa. Päivittäin se pääsee reiluksi puoleksi tunniksi käyskentelemään vapaasti ponin kanssa isoon tarhaan. Toipilaan pää on tasoittunut jo hieman, eikä vapaa tarhaus enää tarkoita armotonta rodeokohtausta. Nyt ne lähinnä tepsuttelevat kaikessa rauhassa yhdessä ympäri baanaa keräten suut täyteen erilaisia leluja. Tämän ajan kyttään vieressä esimerkiksi tallihommia tehden. Nyt Salamaa voi taas maltillisesti käsitellä muuallakin kuin aitojen sisällä, esimerkiksi ohjasajaen pihalla. Alkuun se oli ihan mahdoton käsiteltävä: Lähinnä se laukkasi kootusti vierellä (kokoaa muuten halutessaan hyvin sitä laukkaa!) ja teki aika komeita rodeoloikkia. Sellaisia, että pidin taluttaessa todellakin kypärää päässä sekä pitkää piiskaa, liinaa ja suitsia.


Vastaiskujakin toipumistaipaleelle on mahtunut. Ennen joulua Toini karkasi pari kertaa aidoista läpi niin, että koko jengi laukkasi aikansa täyttä laukkaa kentällä. Toini ei käsittänyt erillistarhausta ollenkaan ja vetikin surutta sähkölangoista läpi syystä tai toisesta. Tästä samaisesta syystä ilmeisesti pikkujoulunviettonikin katkesivat ennen aikojaan, jälkeenpäin todistin nimittäin karkaustapahtumaa omin silmin. Toinin lähdön jälkeen pojat ovat olleet iisisti. Keskenään ne ovat rennosti eivätkä tee edellämainittuja tuhmuuksia.

Viime aikoina jäätikkö- ja loskakakkakelit ovat aiheuttaneet paljon harmaita hiuksia. Tilsakumit saatiin vihdoin alle 14.1. ja nyt Salamalla onkin kumit joka jalassa. Hokkeja on neljä per jalka ja ne ovat asianmukaisesti "painotettu" oikein. Onni onkin kengittäjä, jolla on ammattitaitoa ja pitkät hermot. Salama ei ole mikään erityisen ihana kengitettävä. Viimeksi se laitettiin ympäri silloin, kun oikea etujalka oli todella kipeä. Nyt kun toipuminen näyttäisi olevan hyvällä mallilla, oli se ihan kohtuullisen hyvä laitettava. Kengityskäytös kertoo usein hevosen muusta tilasta aika paljon: Esimerkiksi hankkarin ollessa kipeä, oli kengän naulaaminen aika extremeä. Ennen tilsakumeja yritin hysteerisesti hiekottaa tarhaa ja heinälaarin ympäristöä. Ne kun tuppaavat tallautumaan jäätiköksi ja siihen päälle satava suojalumi on tilsakumittomalle kaviolle vaarallinen.

Salama sai elämänsä ensimmäisen hokinpolkemankin tuossa taannoin. Salama tuntuu olevan aika imppariherkkä, joten se keräsi jalkaan heti hirmuisen turvotuksen. Ehdin kuitenkin paketoimaan jalan hauteeseen juuri oikealla hetkellä, koska impparia ei jalkaan kehittynyt. Juuri pari viikkoa ennen samassa jalassa oli vanhassa jänispattivaivakohdassa (uusi, ekstakti termi) turvotusta ja Salama lepuuttelikin sitä jalkaa paljon. Oireet olivat kuin toisinto edellisvuoden vammasta, jota paranneltiin koko viime talvi. Vaiva kuitenkin väistyi ahkeralla kylmäämisellä. Ajattelin kuitenkin vilauttaa myös sitä jalkaa seuraavilla eläinlääkäritreffeillä.

Fiilikset näiden kuukausien jälkeen ovat olleet vaihtelevia. Turha murehtiminen ei kuitenkaan auta, on vain tehtävä se mitä tehtävissä on ja toivottava parasta. Nyt vain jännitetään tulevaa klinikkakäyntiä, joka on muuten ensi keskiviikkona. Jännitys sen kuin tiivistyy.


Millaisia kokemuksia sinulla on hankoside- ja jännevammoista?
Sana vapaa! Voit myös linkittää oman blogipostauksen tms. aiheen tiimoilta.

4 kommenttia:

  1. En osta enää ikinä hevosta, jos on pienikin epäilys jännevammasta. Tosin en ole ikinä joutunut hoitamaan akuuttia vamma, vaan vammaa, jonka kuntoutus on jo pilattu hyvän kerran ennen hevosen minulle tuloa. Jalka ei kestänyt käyttöä ja myös viereinen jalka alkoi oireilla ja sen jälkeen ristikkäinen takajalka. Pitkissä hoitoprosesseissa suuri vaara on sokeutuminen hevosen kivulle. :(

    TOISAALTA on "kiva", jos vamma pystytään niin tarkasti paikantamaan. Ainakin tietää, missä on vika ja miten voi yrittää hoitaa. On ollut sellaisiakin jalkavaivoja, että mitään näkyvää syytä ei löydy, vaikka kuinka tutkitaan ja hevonen silti oireilee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, hyviä pointteja!

      Jänne- ja hankkarivammojen kanssa uusiutusmisriski on iso ja teet sitten niin tai näin, niin aina teet jonkun mielestä väärinpäin. ;) Eipä sillä, ravipuolellahan esim. hankkarivammat ovat arkipäivää ja niitä hoidetaan ihan eri tavalla mitä ratsupuolella. Yritä siinä sitten päättää, mikä olisi paras tapa kuntouttaa omaansa... Olen kovin miettinyt ja murehtinut, miksi esim. omallani kävi näin, mutta aina asioihin ei vain voi vaikuttaa. Parhaani yritin, mutta pieleen meni. Sitä onneksi sattuu paremmissakin piireissä.

      Hevosen kipu on mielenkiintoinen aihealue. Olen siitä lueskellut aikanaan aika paljonkin, kun se oli enempi ajankohtaista. Hevosten yksilöllisessä kipukynnyksessä on hirveästi eroja. Esim. Jo edesmennyt Fanni-suokkitammani piti kipunsa piilossa pitkään. Lopulta se paljastui multiongelmaiseksi: Oli hiekkaa, matoja, vatsahaava, niveltulehdus, hankkarivamma. Tunsin itseni tosi onnistuneeksi siinä kohtaa, mutta polle vaan mennä piiputti silti menemään. Hyvin pienin oirein kutsuinkin eläinlääkärin ja ajattelin, onko tämä nyt järkevää. Vastaavasti taas Salama on toinen ääripää, ihan pikkasen jos jostain kolottaa, on se kovin murheisen näköinen ja entistä herkempi. Olen iloinen, kun Salamaa on voinut hoitaa sama eläinlääkäri tähän asti joka kerta: Hänkin sanoi, että tämä yksilö on heti kovin hätäinen, kun joku on pielessä. Normaalistihan se on ihan toimiva peli sillai periaatteessa, omine metkuineen siis.

      Nykyinen diagnostiikka on ihan hämmästyttävän tarkkaa. On teknologiaa ja monenlaisia kuvantamismenetelmiä. Klinikalla, jossa käymme, on ihan viimeisintä huutoa oleva ultra. Se on äärettömän tarkka: Kuvassa Salaman 10% hankkarivamma näytti tosi pahalta, ennen kuin kuulin prosentteja. Se masiina näytti vain pelottavan tarkasti vamman laadun.

      Jännevammojen kanssa voi elää, jos ja kun hevosen käyttö sopeutetaan niiden mukaan. Kivoja ne eivät kuitenkaan ole, eivät sitten ollenkaan. Aika parantaa paljon, sitä vain ei nyky-yhteiskunta aina tahdo muistaa. Tavallaan ymmärrän niitä, jotka eivät jaksa kuntouttaa harrasteheppojaan, ei se ilmaista ole, varsinkaan jos lemmikkiheppa asuu vieraalla.

      Poista
    2. En tiedä, minkälaiset prosentit edesmennyt heppani oli saanut, mutta arpikudosta oli niin paljon, ettei jalka voinut toimia. Tämähän tietty paljastui oston jälkeen ostotarkastuksesta huolimatta. Onneksi vakuutusyhtiökin katsoi, että minua oli huijattu kaupoissa ja sain koko hevosen hinnan takaisin. Se ei kuitenkaan korvaa sitä, että meillä oli lyhyt ja tuskainen taival ja olen niin pahoillani hevosen puolesta edelleen. Se oli maailman ihanin ja kuin minulle tehty. Uuden kanssa luonteet ottaa niin yhteen, että välillä olen jopa miettinyt lopettamista kokonaan. Välillä harrastaminen on niin erilaista kuin niissä ruusuisissa kuvitelmissa.

      Poista
    3. Tuo on kurjaa, kun hevonen ensisijaisesti kärsii siitä, ettei tieto kulje hevosen mukana. Sellaisesta en pidä yhtään. Onneksi sait kaupan purettua, toivottavasti itse heppakin sai ansaitsemansa paikan.

      Todellakin - välillä ruusuiset kuvitelmat jylläävät. Ja aika kultaa muistoja kummasti. Se lienee yksi niistä kantavista voimista, mikä pistää jaksamaan tässä. "Eihän meillä ennen ollut mitään ongelmia" - ja pah, kyllä niitä jalkahuolia ja muita oli ihan yhtälailla. Niitä on onneksi kaikilla, enempi vai vähempi.

      Poista