torstai 15. tammikuuta 2015

Kahlekunkku


Tarun innoittamana innostuin jälleen hiukan muistelemaan menneitä.

Se hevonen, mihin meillä verrataan kaikkea ja kaikkia on aina ja edelleen vain ja ainoastaan Tom. Iso Valkoinen, Lentävä hollantilainen, pienisuuri ruuna. Siis pieni paksu puoliverisen näköinen täynnä arpia oleva kärpäskimo, jota lukot tai aidat eivät pidelleet. Liekö shettiksen ja jalon ratsuhevosen risteytys tämä, sitä ei kukaan tiedä. Ainakin kekseliäisyyttä oli parin shettiksen edestä.

Kerrotaanpa pari oikein lämmintä karkurimuistoa.

Oli kiva kevätpäivä vuonna 2007. Tomppa jäi kotiin, kun lähdettiin kisoihin toisen hevosen kanssa. Kotiintullessa vein ensin tavaroita talliin vai hainko kenties jotain, en muista, mutta kaverini tuli perässä ja kiljaisi tallinovella - Tomppa seisoi oven vieressä ulkona patsaana ja oli ilmeestä päätellen seissyt siinä jo tovin. Olin siis kaikessa rauhassa kävellyt sen ohi huomaamatta mitään! Poju oli omatoimisesti murtanut karsinan lukon ja lähtenyt ulkoilemaan, se kun jäi varmuuden vuoksi talliin tuona aamuna. Muistan vielä, miten olin sulkenut sen karsinanoven huolellisesti, tiedossa kun oli sen karkailutaipumus jo ostohetkellä.

Yhtenä kesäiltana isäntä oli päättänyt yllättää ja oli ottanut Tompan ja Hennun sisälle ja laittanut ne yöpuulle. Kun tulin iltavuorosta kotiin, seisoi Tomppa keskellä pihaa ja mutusti kaikessa rauhassa ruohoa nurmikolla. Tämän jälkeen sen oveen ilmestyi toinen lukko. Varasalpa osoittautui varsin tehokkaaksi, mutta jos joskus aamuruokien tuonti venyi, oli koko karsinanovi aivan kuolassa ja vaahdossa.


Kerran lompsin aamutalliin silmät ristissä. Oli talvi ja ulko-ovi oli luonnollisesti kiinni. Avasin oven, pelästyin, kiljaisin ja paiskasin oven samantien kiinni. Oven toisella puolella oli valkoinen ja karvainen naama. Kun avasin oven uudelleen, oli naama siirtynyt pari metriä taaemmas. Vähemmästäkin.

En muista oliko tämä sama kerta kuin edellinen, mutta luonnollisesti tallin antimet kelpasivat hyvin ahneelle ruunalle. Kerran se veti 20kg kauraa suoraan tynnyristä. Omistajansa oli haljeta huolesta, mutta ruuna porskutti menemään entistä ehompana. Toki kaikki irtaimisto oli joka kerta pitänyt silputa, avata ja tutkia, roskiksia ja loimitelineitä myöden.

Kerran otin sen kanssa tuijotuskilpailun keskellä viereistä maantietä. Autojono seisoi edessä ja takana. Olo oli kuin shakkipelissä. En oikein osaa tosin pelata sitä. Lopulta isäntä nappasi ruunan kiinni.

25.5.2010 freeeeedom!
Karkailutaipumus paheni iän myötä käytön vähentyessä. Tompan jalat olivat röntgenkuvissa kuin reikäjuustoa, mutta pahin juttu oli molempien etujalkojen ruunuluun nivelrikko. Se eteni nopeasti ja täten Tomppa jäi aika pian diagnoosista täysipäiväiseksi eläkeläiseksi. Ajatuksena oli pitää se kevyessä liikkeessä kunnon mukaan ja niin pidettiinkin, mutta kevyt urheilu sai sen kovin virkeäksi, olihan sillä takana jo 18 vuotta aktiivista häiriöntekoa.

Sitä oltiin koko ikä Suomessa oloaikana talutettu kuolaimien ja ketjunarun kanssa. Lopulta nekään eivät riittäneet. Ruuna otti lähdöt ja karkasi keneltä vain ja milloin halusi. Lopulta se oppi avaamaan tarhan portinkin avaamalla puuportin lukon sekä tiputtamalla sähkölangan. Jos sen jätti hetkeksikin yksin vaikkapa tallin seinään kiinni, oli ruuna kadonnut silmänräpäyksessä paikalta solmun kuin solmun avaten. Lisäksi se nyppi väliaitojen tolppia irti maasta nostaen niitä suoraan ylöspäin. Tämä suoritettiin tietty aina keskellä talvea, jolloin tolppien korjaaminen oli haastavampaa muutenkin.

Pahinta tässä oli se, että Tomppis ei enää loppuvaiheessa antanut allekirjoittaneelle kiinni. Kaurakippo tai maailman tyynein mielentila eivät auttaneet - ruuna päästi ehkä kosketusetäisyydelle, mutta otti sen jälkeen uudet lähdöt. Vain miehelleni ja serkulleni se antautui, kunhan oli aikansa kirmaillut. Jouduinkin aina soittamaan jomman kumman paikalle loppuvaiheessa. Nämä postauksen kaksi kännykkäkuvaa ovat otettu 25.5.2010 parin tunnin väsytystaistelusta, jossa käytiin läpi naapurin viljapelto, toisen naapurin kukkapenkit, patio sekä läheinen maantie oman kotipihan lisäksi. Välillä koko hevonen oli kadoksissa takametsässä, jossa muuten jo silloin räjäyteltiin paikkoja uudelle kunnallistekniikalle. Odotin taivaalle lentäväksi valkoista karvapatsasta, mutta sitä ei koskaan näkynyt.

Mikä ei kuulu kuvaan?
Tasan kerran tiemme erosivat maastolenkillä, silloinkin talutustilanteessa. Olin tullut alas ison ojan kiertämistä varten ja jossain käänteessä Tomppis vaihtoi suuntaa päästen tietty irti. Aikamme kiersimme ympyrää metsikössä, kunnes ruuna jonkin ajan päästä käveli vastaan kaikessa rauhassa. Keksin kiertää toista kautta sitä vastaan, jos se vaikka suunnistaisi kotiin ja näin onneksi tapahtui.

Tomppa lähti taivaslaitumille heinäkuussa 2010. Sitä ennen se sai viettää täydellisen laidunkesän rakkaimman tyttöystävänsä kanssa. Kun talutin sen viimeisen kerran traileriin kotipihassa, se karkasi. Tietty.

Arvatenkin saattaa, mihin olen kiinnittänyt nykyisten hevosteni kanssa paljon huomiota.... ;)

16 kommenttia:

  1. Muistan ihailleeni Tomppaa joskus pikkutyttönä estekisoissa :) Se oli niin valloittava näky kaikessa isoudessa ja kimoudessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana kuulla. :) Hyppäämistä se rakasti yli kaiken. Uskomaton hevonen radalla, jos sinne asti pääsi.

      Poista
  2. Voi että, nauratti lukea ja samalla tuli melkein tippa silmään! Ehkä noissa kimoissa on joku omanlaisensa vapaudenkaipuu, kun meillä oli toinen samanlainen karkailumestari... On kyllä hienon näköinen Tomppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totesin joskus, että kimoilla on varmaan joku kimosyndrooma... ;) Ovathan valkoiset koiratkin tutkitusti vilkkaampia kuin muun väriset koirat.

      Ja kappas, samanlainen ADHD seisoo taas minun tallissani - tosin sen puku on vielä kovin tumma, mallia pingviini. Samanlainen oli kyllä Tomppakin, vielä 6-vuotiaanakin ihan tummanharmaa.

      Poista
  3. Muistelen tässä jotain sinun vanhaa postausta, eikös Salama tai Dukekin ole karannut karsinasta yöllä ja myllännyt vähän tallissa? Vai muistako mä ihan väärin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, muistat oikein! Tompan saappaissa jatkava Salama oli kerran avannut itse oven ja tutkinut tallin läpikotaisin aamuyön tunteina...

      Poista
  4. Meidänkin tallista löytyy kahlekuningas. Elementti karsinoiden, valmistajien mukaan idioottivarmat lukot.. Idiootin ehkä pitää sisällään, mutta ei viekasta ruunikkoa, joka ystävällisesti avaa myös kavereille tien vapauteen :D Onneksi on nykyisin vähentänyt omalla luvalla liikkumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin, että jätänpä tämän keväällä yötä päivää ulos - saa purkaa energiaansa siellä ja diipadaapa. Sitten se oppi avaamaan tarhan portin...

      Mutta hei - teilläpä onkin ystävällinen tyyppi, kun päästää kamutkin mukaan pahoille teille. :)

      Poista
  5. Parit mojovat naurut pääsi tätä lukiessa! :D Vähän meinaa vissiin väsyttää, kun on aamusta ollut koulussa, sitten tallilla ja sitten taas koulussa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. :D Nämäkin naurattavat nyt jälkeenpäin, tilanteen ollessa päällä olin valmis vähän toisenlaisiin tekoihin... :D Onni onnettomuudessa mitään pahempaa ei koskaan sattunut. *kopkop*

      Poista
  6. Voi ei :DDD Oma hevoseni on samanlainen, kaikki aukaistaan mikä keksitään. Joskus ollessaan lastenvahtina juuri vieroitetulle varsalle, opetti senkin avaamaan tarhan portin, jota taitoa varsa sitten oppi hyödyntämään, hups. Onneksi kyseessä oli putkitarha, sähkölankoja ei ole (vielä) oppinut avaamaan.

    Samoin karsinan ovi, huoh. Ulkokarsinassa ollessa alasalvan täytyy olla myös kiinni, vaikka se yläsalpakin on semmoinen ettei sitä millään turvalla auki saa... Ehkä rynkyttämällä. Ja sisätallissa ollessa jotenkin onnistuu avaamaan oven myös, vaikka kiinnitys on sellainen että yhtä kalteria vedetään alaspäin ja sitten ovi aukeaa. Kalterit ovat vielä niin tiheästi ettei siihen mahdu turpa/leuka väliin ettei sitä hampailla saa alas vedettyä, joten mysteeriksi on jäänyt että MITEN se on sen oven saanut auki :D Mutta niin se vain (täysihoitotallin) tallinomistaja eräänä aamuna soitti että hevoseni on käytävällä irti ja tyhjentänyt ruokavarastoa... Kauraa ja vähän kaikkea muutakin ruokaa oli syönyt mutta valkosipulia eniten, oli rautias suokki muuttunut naamaltaan valkoiseksi kun oli koko pää ollut valkosipulipytyssä. :DDD Meillekään ei ruokaseikkailusta tullut mitään mahavaivoja, kun taluteltiin ja hoidettiin varmuuden vuoksi.
    Sen jälkeen ovi laitettiinkin ketjulla kiinni ja lisättiin toinenkin lisäkiinnike karsinan alareunaan.... Ja aina kova painotus kaikille että muistavat laittaa kaikki lisäkiinnitykset varmasti kiinni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni on nykyään se tapa, että jokainen ovi ja salpa käydään illalla viimeiseksi läpi... Näin voi olla varma, että ainakin ovi on ollut kiinni illalla. ;)

      Hevosia tosiaan on vähän joka junaan. :D

      Poista
  7. Pisti hymyn huulille kun luin näitä karkaustarinoita! Tosin hymy oli taatusti kaukana tilanteen ollessa päällä... Mä muistan Tompan isona persoonana, jolla oli pomppiva ravi ja joka oli myös lievästi sanottuna pukkiherkkä. Pukit, joissa ei kukaan pysynyt. Joka kerta kun sain tunnille Tompan, ajattelin onko tänään se päivä jolloin saan kokea nuo legendaariset pukit. Vaan eipä tuota päivää koittanut mulle, onneksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Tomppa oli suuri persoona! :D Olen saanut kuulla tarinoita sen menneisyydestä ja lähes poikkeuksetta jokainen sanoo sen pukitelleen rajusti tai karanneen... ;) Eipä sillä, tietynlaisen ihmistyypin kanssa se oli tosi kiva ja silloin "vain taivas oli rajana", jos näin voi sanoa.

      Poista
  8. Hieno hevonen kyllä oli! Enemmän hevosesta olisin varmaan saanut irti, jos ei olis takaraivossa jyskyttänyt Ne Pukit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora näytti sen mulle ekan kerran ratsain. Vietiin se alamaneesille, Noora meni selkään ja just kun sai perseen penkkiin, lähti Iso Valkoinen semmosta kyytiä maneesin halki et maneesin kattopalkit vaan paukkui... ;) Allekirjoittanut katseli sydämenkuvat silmissä, et on se hieno...

      No joo, enää en mokomaan leikkiin lähtisi, mutta tuo polle tarjosi kyllä elämäni kyydit moneen kertaan - niin hyvässä kuin pahassa.

      Poista