perjantai 16. tammikuuta 2015

Sananen bloggaamisesta


Bloggaaminen omalta osalta on ollut suht aktiivista nyt jokusen vuoden ajan. Pääsääntöisesti olen halunnut pitää blogin omana ilona, jonne otettuja kuvia ja ajatuksia voi purkaa. Yllättävää ja ihanaa on ollut se, että suoraa palautetta blogista ja sen sisällöstä on tullut ja tulee paljon. Pääasiassa positiivista, mutta toki joukkoon mahtuu aina jokunen vastarannan kiiski. Joskus ihan asiasta, joskus silkasta ilkeydestä.

Olen yllättynyt siitä, miten laaja lukijakunta on: On lapsia, nuoria, nuoria aikuisia ja ihan vaan aikuisia. Miehiä ja naisia, koiria ja kissoja, joskus jopa yllättäviltä tahoilta. Toiveita postauksien sisältöön olen etsinyt salakavalasti sekä tilastoja että hakusanoja seuraamalla. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta pääasiassa ajatus on ollut pitää tämä blogi hyväntahtoisena, positiivisena ja elävänä eli mahdollisimman aktiivisena. Tietynlainen impulsiivisuus myös kuuluu siihen. Siitä syystä olen valinnut postaustavoiksi monia eri tyylejä: On kuvapostauksia, mielipidetekstejä sekä pidempiä ja lyhyempiä juttuja, unohtamatta tietenkään kalkkisosastoon kuuluvia vanhoja muisteluita. Omaa kirjallista osaamista pyrin pitämään yllä eri kirjoitustyylein.

Tiedän useamman perheen, jotka katsovat lasten kanssa Salaman ja Duken leikkejä kuva- ja videopostauksista mielellään. Siksi niitä on kaikessa yksinkertaisuudessaan hauska tehdä: Iloa tulee jaettua helposti. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, tämä sillisalaatti on tarkoin harkittu paketti, joka on aikojen saatossa muotoutunut tällaiseksi.


Lukijakuntaan kuuluvat vahvasti myös nuorten hevosten ja ponien omistajat, hoitajat ja muut surevat omaiset. Blogin kautta olenkin löytänyt monia uusia tuttavuuksia ja kohtalotovereita monen koetun aiheen tiimoilta. Ikätovereiden matkaa kohti aikuisuutta on ollut hauska seurata puolin ja toisin.

Itselleni tärkeää on se, että bloggaaminen pysyy elämänmakuisena. Turhia ei saisi kiillotella. Toki nettiin asti siirtyvä aineisto on aina siistittävä asialliseen muotoon väärinkäsitysten välttämiseksi ja kritiikki julkaistavien asioiden suhteen on muistettava. Itseään joutuu toistamaan paljon, eikä sekään aina riitä. Esimerkiksi poni oli ollut klipattu ja loimitettu jo koko pitkän talven, mutta silti vielä keväälläkin tuli kauhisteluja siitä, miksi sillä on niin ja näin monta loimea pakkaspäivänä. Vastaavasti uusi lukija toteaa, että onpa lihava hevonen. Niin on, samaa olen kironnut tässä jo tovin ja kovin koittanut tehdäkin asialle jotain.

Erilaiset haasteet ja muut kiertojutut ovat nyt blogimaailmassa in. Itse en ole niihin juuri lähtenyt mukaan, koska haluan pitkälti ideoida juttuni itse. Olkoonkin tarjolla sitten niitä tarhassa nuokkuvia pullukoita tai jotain muuten niin nähtyä. Mitä tulee kaupallisuuteen - tämä on harrastus, josta silloin tällöin hyötyy jollain tasolla myös muuten. Blogin kautta on tullut otettua vastaan pari iloista yllätystä tavara- ja tuotepalkintojen muodossa.


Vaikeinta tässä on ehkä se, että lukijalle jää iso vastuu. Kirjoittajana ei aina tiedä, miten lukija käsittää ja ymmärtää minkäkin asian. Tietynlainen sarkasmi ja itselleen kiroaminen käsitetään usein kokemattomuutena ja epävarmuutena. Silloin toki myös kirjoittajan tulisi tarkastaa tyylinsä ja sarkasmin laji. Kaikenlainen kommentointi on toki aina tervetullutta. En pahastu negatiivisista kommenteista, jos ne ovat asiallisesti perusteltuja. Tasan kaksi kertaa olen poistanut täältä liki 5000 kommentin joukosta epäasiallisen viestin. Vaikkei tämä näy juuri ulospäin, seuraan tarkoin blogin tilastoja, kävijämääriä, liikenteen lähteitä ja hakusanoja. Taannoin liitin blogin mukaan myös Hippolan portaaliin ihan silkasta mielenkiinnosta. Se on tuonut uusia lukijoita, kävijöitä ja ihmetystä.

Moni bloggaaja lopettaa nopeasti hyvän bloginsa. Ymmärrän sen kyllä. Se kakkamyrsky, mitä negatiiviset anonyymit viljelevät ukkosmyrskyn lailla on toisinaan kurjaa. Toisaalta jos ympärillä on hyvin varustettu tukiverkosto, joka ei pelkää kasvotusten antaa palautetta, ei mitään hätää ole. Siihen tukiverkkoon itsekin turvaudun loppujen lopuksi aina, koska he todella tuntevat minut ja hevoseni.

Tulevaisuus näyttää, mihin suuntaan tämä blogi elää. Nyt mennään tällä ja tartutaan hetkeen. Sen tämä hevoshomma on allekirjoittaneelle parhaiten elämästä opettanut.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jatko-osa tähän eli osa 2 heräsi juuri henkiin päässäni... :D

      Poista
    2. Hyvin ilmaistu juttu! Ja tykkään olen kyllä tykännyt blogistasi siitä hetkestä kun ensimmäisen kerran siihen törmäsin. Se on niin.. Hmm.. Jalat maassa, vai miten sen nyt sanoisi ;)

      Poista
    3. Kiitos kommentistasi! Nämä lämmittävät mieltä. Tähän koko höskään tulee kuitenkin käytettyä jonkin verran aikaa ja vaivaakin... ;)

      Poista
  2. No minä aina ihmettelen mistä bloggaajat löytävät aikansa teksteilleen, itselle kun sen tuottaminen on kovin hidasta puuhaa. Kuvat ja muut siihen sitten vielä päälle.. Pidän tyylistäsi julkaista usein ja ytimekkäästi mutta perustellusti lyhyitäkin juttuja mainioiden kuvien kera! Keep on the hard work ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! ;) Monesti lyhyestä virsi kaunis - turhat jaarittelut jääköön muiden murheiksi. ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Koitetaan... ;) Seuraavaa kattausta suunnittelen jo kovin... ;)

      Poista