tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kun on sen aika


Meillä on kaikki ihan hyvin, ei hätää. Mutta tähän väliin vähän synkempiä ajatuksia yleisellä tasolla.

Elämä on ihmeellinen asia. Ennen kuin se alkaakaan, voi se joskus loppua - varsinkin hevoshommissa. Kuolema on nykyään tabu. Juttu, mitä tapahtuu päivittäin, mutta mitä ei enää jostain syystä saisi tai pitäisi näkyä. Verta ja suolenpätkiä ei näe kuin toimintaleffoissa, jotka nekin ovat varusteltu kymmenellä eri varoitustarralla. Poissa silmistä, poissa mielestä? Kauas on tultu niistä ajoista, kun oman perheen ruuat hankittiin omasta navetasta ihan omin käsin.

Nykykäsityksen mukaan hevonen on kutakuinkin lemmikki. Lain mukaan se on kuitenkin tuotantoeläin ja se saattaa aiheuttaa hieman ongelmia siinä kohtaa, kun pollen maallinen taivallus päättyy. Idea melassiämpärin kokoisesta tuhkauurnasta takan reunalla jouhitupsun ja valokuvan kera on sievä ajatus, mutta ei ihan kaikille toteutuskelpoinen juttu.

Hevosta hankkiessa kannattaa aina miettiä myös pahinta vaihtoehtoa. Mitä tehdä, jos polle joudutaan esimerkiksi lopettamaan äkillisesti? Asiaa kannattaa ainakin miettiä, vaikkakaan fanaattiseen pelkoon ei kannata ryhtyä.

Syitä hevosen lopetukselle on monia. Vanhat krooniset vaivat, iän tuomat ongelmat sekä parantumattomat sairaudet ovat tyypillisiä kiireettömien lopetuksien syitä. Silloin vaikeinta lienee sen viimeisen päätöksen tekeminen. Hevonen on eläin, joka elää koko ajan kadehdittavasti hetkessä. Se ei ikävöi menneitä eikä murehdi tulevaa. Sen sijaan sen on oltava jatkuvasti varautunut pakenemaan, joten siksi ehdoin tahdoin parantumattomasti sairaan hevosen hengissä pitäminen ei ole sankariteko - päinvastoin. Onnettomuudet ja tapaturmat sekä äkilliset sairaudet (kuten paha suolikierre) eivät tule kello kaulassa, vaan ne yllättävät lähes aina. Silloin on hyvä olla olemassa se suunnitelma tällaisten tilanteiden varalle.

Hyvästi ystävä.
Monien kiireettömien lähtijöiden viimeinen matka suuntaa teurastamolle. Siellä hevonen lopetetaan asianmukaisesti ja nopeasti: Polle kävelee rampin päähän ja seuraavassa hetkessä se maistelee voikukkaa ikivihreällä niityllä. Lihat menevät hyötykäyttöön ja omistaja saa niistä yleensä pienen rahallisen korvauksen. Suomessa ei ole hevosille varsinaisia teuraskuljetuksia, vaan hevosen vie kohteeseen omistaja tai hänen hankkimansa kuljettaja. Matkana se ei poikkea kisa- tai valmennusreissusta juuri mitenkään hevosen näkökulmasta.

Fiksu hevosenomistaja pitää hevosensa lääkityksistä kirjaa. Tämä siksi, koska useimmilla lääkkeillä on varoajat. Lisäksi joistain arkisistakin lääkkeistä voi hevonen saada elinikäisen teurastuskiellon (esim. Ponstan Forte kipulääke, Oftan Chlora-silmävoiteet). Silloinkin hevosen toki voi tietyin erityisjärjestelyin teurastaa, mutta liha ei kelpaa elintarvikekäyttöön.

Teurastamolle hevonen tarvitsee mukaansa tunnistusasiakirjan eli passin sekä ketjuinformaatiolomakkeen, johon mm. lääkitystiedot kirjataan huolellisesti. Lisäksi tallinpitäjän on ilmoitettava itsensä asuinpaikkansa ympäristöviranomaiselle lihan alkutuottajaksi. Lupa-asiat on hyvä hoitaa ajoissa kuntoon.

Teurastamon lisäksi useat metsästäjät ja muut alan harrastajat lopettavat hevosia. Jotkut haluavat palkkioksi hevosen lihat esim. koiranruuaksi. Olennaista on varmistaa, että paikalla on asianmukaiset lopetusvälinet (tarpeeksi järeä ase tai pulttipyssy, unohtamatta riittävää kokemusta ja asianmukaisia lupia) sekä tarvikkeet ruhon jatkokäsittelyyn. Asioista kannattaa sopia etukäteen osallisten kanssa.


Hevosen lopetus ampumalla on nopea, vaikkakin ei kaikista siistein tapa. Pulttipyssylopetuksessa pyssy painetaan ja laukaistaan keskelle otsaa, joka tainnuttaa eläimen. Tämän jälkeen ruho nostetaan esim. takajalasta ylös ja veret valutetaan. Tämän jälkeen alkaa lihan leikkaus. Hevosesta jää tämän jälkeen jäljelle suurin piirtein vain pää, jalat kavioineen sekä häntä. Nuo osat pitäisi hävittää asianmukaisesti hautaamalla tai lähettämällä raatokeräykseen. Syrjäseuduilla ne tupataan tosin jättämään luontoon villieläimille ruuaksi.

Ajatuksena lemmikin - tai tässä tapauksessa hevosen - syöminen on varmasti monelle karmiva ajatus. Ikävä kyllä se on osa luonnon kiertokulkua. Ekologisesti ajateltuna teurastamot ovat hyvä juttu: Liha menee hyötykäyttöön ja omistajalle koko toimenpide on päätöstä ja viimeistä matkaa lukuun ottamatta helppo juttu. Itse en omia hevosiani pysty syömään, vaikka muuten lihaa (myös hevosta) syönkin kohtuudella. Hevosenliha itsessään muistuttaa mielestäni jonkin verran nautaa, jossa on ripaus riistan hajua ja makua.

Ikivihreillä.
Aina homma ei kuitenkaan etene niin suotuisasti kuin haluaisimme. Joskus polle päättää heittää veivinsä äkillisesti. Silloin voidaan tarvita eläinlääkärin tai hevossairaalan apua. Piikkilopetus tapahtuu lääkeaineilla, jotka lamaavat lopulta sydämen toiminnan. Saaliseläimenä hevonen voi alitajuisesti ns. laittaa hanttiin sitä ja sen käytös viimeisillä hetkillä voi olla yllättävääkin. Joskus tosin kaikki menee hyvin ja rauhallisesti.

Lääkkeillä lopetetun hevosen ruho on useimmiten käyttökelvoton elintarvikkeeksi. Silloin se tulee hävittää muilla tavoin: Hautaamalla tai polttamalla. Suomessa on pari paikkaa, joihin ruhon voi toimittaa poltettavaksi. Matkat ja kuljetuskustannukset kuitenkin kasvavat useimmiten kohtuuttomiksi, joten moni valitsee tässä kohtaa helpon ja yhtälailla laillisen keinon ruhon loppusijoituspaikaksi: Kaatopaikan. Hevosen hautaaminen kukkameren keskelle kotipihaan on kaunis ajatus, mutta useimmiten vaikea toteuttaa pohjavesialueiden ja suoja-alueiden vuoksi. Onkin hyvä tarkastaa etukäteen omasta kunnasta, että omalle maalleen hevosen saa ylipäätään haudata. Hautauksessa tulee lisäksi ottaa huomioon se, että hauta on tarpeeksi syvä. Ruholle voi myös tilata Honkajoki Oy-nimiseltä firmalta kuljetuksen Raatonetti-palvelun kautta, mutta huonoimmassa tapauksessa kyytiä voi joutua odottelemaan joitain päiviä. Voin kertoa, ettei pressun alla päiviä makaava kuollut hevosystävä ei ole kaunein näky kotipihassa.

Taannoinen kaatopaikkakohu Somessa kasvoi kohtuuttomaksi, vaikka todellisuudessa kuollut, asiallisesti lopetettu poni makasi maassa odottamassa kaivantoon pääsyä. Suomen kaatopaikoilla on se tapa, että ruho peitetään mahdollisimman pian ja niin tässäkin tapauksessa kävi - tuo onneton kuva oli otettu juuri ruhon saavuttua paikalle. Ruhot peitetään nopealla aikataululla siksi, etteivät esimerkiksi linnut tai muut petoeläimet pääse haaskan kimppuun ja paloittele tai levitä sitä. Monilta klinikoilta lopetetut hevoset menevät joukkohautaan juurikin kaatopaikoille. Se on ehkä ajatuksena kurja, mutta täysin laillinen juttu. Ennen ruhon toimitusta kaatopaikalle on hyvä varmistaa se, että kyseinen paikka ottaa ruhoja vastaan. Elämme maassa, jossa pohjavesi on pitkälti hyvin puhdasta ja juomakelpoista - pitäkäämme siitä siis yhteisesti myös huolen. Esimerkiksi siksi kaatopaikka on mielestäni ihan hyväksyttävä vaihtoehto hautauspaikaksi.

Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Siispä hevosenomistajana tee fiksu päätös ja mieti näitä asioita etukäteen.


Mitä ajatuksia esimerkiksi hevosen teurastaminen sinussa herättää?

26 kommenttia:

  1. Tämän postauksen jokainen sana on totisinta totta, mutta teki vähän pahaa silti lukea. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä teksti, laittoi oikeasti pohtimaan asioita. Kiitos että jaoit mietteitäsi kanssamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihe, josta sain konkreettista oppia yhden vuoden aikana kolme kertaa: Tuli koitettua vähän kaikkea. Ei ollut mukavaa se, mutta aina kohtalolle ei vaan voi mitään. :( Tuon kolmannen kuvan hevoset laukkasivat kaikki vuorollaan ikivihreille niityille 5 kk sisään.

      Lemmikin tai ylipäätään minkä tahansa eläimen hankinnassa on suotavaa myös miettiä sitä "entä jos"-osiotakin. Ikävä kyllä.

      Poista
  2. Oikein asiallinen kirjoitus! Sen verrsn kuitenkin korjaan, että kyllä Suomessa on myös firmoja jotka hakevat hevosen kotoa teurastettavaksi. Yksi tämmöinen teuraskuljetusfirma mainostaa Hevosurheilussa jatkuvasti. Itse kuitenkin halusin ja haluan jatkossakin viedä hevoseni teurastamon ovelle saakka itse. Jotenkin sen poismeno on sitten konkreettisempi, kun omin silmin näkee että sinne se meni eikä tule takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä olen kuullut, mutta toiminta lienee vielä aika pienimuotoista. Sivutin nämä "..tai hänen hankkimansa kuljettaja"-lauseeseen... :) Tällä hetkellä tosin heppa on ainakin etelässä helppo saada teurastamoon itsekin, joten jos vaan kuljetusvälineet löytyy, niin se ei sinänsä ole homma eikä mikään. Itse en omaani antaisi kuin harvan ja valitun kyytiin, vaikka kuinka vika reissu edessä olisikin. Ihan vain varmuuden vuoksi.

      Poista
  3. Aamen tälle kirjoitukselle. Niin vähän ihmiset, hevosten omistajat, näitä miettivät, ajatellen että kyllä se poni laitumelle yöllä 38-vuotiaana nukahtaa kauniisti voikukkien ja horsmien sekaan. Kunnes todellisuus koputtaakin selkään, kun poni on 10-vuotiaana suolikiertymän kourissa karsinassaan, katkenneen jalan kera keskellä metsää tai aitatolppa kyljestä läpi laitumella, ja siinä sitten todetaan ettei muuten ole yhteenkään hirvimieheen kontakteja eikä ole tullut päivystävän eläinlääkärinkään numeroa tallennettua puhelimeen. Tuo kaatopaikkakohu oli jokseenkin täysin käsittämätöntä. Kuinka moni tuotakin jeesustellut ihminen on lopetuttanut hevosensa klinikalla ja jättänyt sinne odottamaan joukkohautausta, ilmeisesti ajatellen että kopotit viedään läheiselle hautausmaalle pukkaamaan horsmaa? Veikkaan vastaukseksi melko montaa. Muutenkin kyseinen episodi aiheutti punaista näkökenttää loppupäivälle, paria tuntia ennen kuvan ilmestymistä Facebookin feediini olin jättänyt räkäitkujen kera maailman hienoimman suomenhevosen klinikan kaatohuoneeseen odottamaan kaatopaikkahautausta, ja jo ihmiset haukkuvat kyseisellä tavalla toimivia moraalittomiksi, hevosia esineellistäviksi, persaukisiksi (tuon kääpiösuomenhevosen hävityskin maksoi useamman satasen, halvempaa olisi ollut haudata se metsänreunaan mutta hevosen parasta ajatellen se oli parempi jättää klinikalle eikä kuskata takaisin kotiin) ja mitä vielä. Ugh.

    Ja vaikka kuinka olen ituhippi ja kukkahattutäti enkä ole syönyt mitään lihaa puolia elämästäni enkä muitakaan eläinkunnan tuotteita pariin vuoteen, omani menee ruuaksi jos se vain on mahdollista. Koirille luultavasti, ikää tuolla on jo sen 19 vuotta, mutta kuitenkin. Jos sillä saan jätettyä yhden possun, joka ei ole koskaan elänyt lajinomaista elämää tai ollut rakastettu perheenjäsen ja/tai paras ystävä, ruumiinpalarasian kaupan hyllylle, teen sen. Saman saisi puolestani tehdä minullekin, ehkä siihen mennessä ollaan luovuttu tästä järjettömästä ruumiinpalvonnasta. Sitä paitsi on järjetöntä haudata tai polttaa useampi kymmenen kiloa täysin käyttökelpoista ruokaa niin kauan kuin tällä pallolla on toisia eläinlajeja popsivia yksilöitä. Mieluiten haluan tuon kotiteurastettavan, koska olen luvannut ponille kohta kymmenen vuotta sitten että marssin sen kanssa viimeiset askeleet, mutta voin kuskata ruunan myös 80 kilometrin päähän teurastamolle ja odottaa pamausta ulkona jos se on sillä hetkellä paras vaihtoehto. Piikki on minulle viimeinen vaihtoehto, en kestä sen hitautta, en sitä että hevonen on puoli tuntia jaloillaan ja elossa, muttei enää läsnä rauhoittavien vuoksi. Etenkään, kun tuolle hevoselle olin sanottavani sanonut vuoden ajan, eikä omaltanikaan puutu kuin viimeinen kiitos. Mieluummin pamaus ja pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli tuon kaatopaikkakohun jälkeen oikeastaan yllätyksenä, miten tietämättömiä ihmiset tästä asiasta ovat. Jopa hevosihmiset!! Monelle pitkäänkin hevosia harrastaneelle tuo kaatopaikka oli kauhistus ja ihan uusi asia. Kuitenkin samaiset ihmiset ovat lopettaneet oman tai tutun hevosen kuitenkin "hienostuneesti" klinikalle, mistä ruho on lähtenyt seuraavaksi edellä mainittuihin paikkoihin. Olkoonkin, että jotkut ovat antaneet ruhon opetuskäyttöön: Sekin haudataan joskus ja ehkä jopa osissa!

      Elämä on raadollista, jos sen haluaa ajatella niin. Ei kuitenkaan kannata ajatella liikaa: Aina se ei ole yhtä kukkamerta tai iloa. Joskus siihen voi sisältyä verta tai hikeä. Jostain se pihvikin tulee - ei se ole tuote, jota kasvaa puissa. Ja vaikkei sitä tosiaan söisikään, voi asioista silti tietää ja ottaa selvää.

      Harmittaa nuo somekohut. Ihan turhia ja lähteneet kiertoon ilman faktoja.

      Poista
  4. Tämä on aina keskustelua ja kohua aiheuttava aihealue, mutta myös hyvin tärkeä. Kuinka moni loppupeleissä ajattelee hevosta ostaessaan, että kyllä sekin päivä tulee eteen kun sinun täytyy päättää lopetustavasta. Joskus se tosin tulee nimenomaan yllättäen, joten olisi jo hyvä mietiskellä näitä ihan siinä ostotilanteessakin.

    Vielä en yhtäkään hevosta ole joutunut hätäteurastamaan (nyt koputtaa puuta ja lujaa!), mutta sekin päivä voi tulla eteen. Edesmennyt suokkipoika kuskattiin aika kauaskin, kun ei tajuttu ottaa ajoissa selville, että kotipaikkakunnallakin olisi ollut monta ottajaa ihan koirille ruuaksi. Se lopetettiin kuitenkin ihan ammatiltaan lopettajan (millä nimellä se nyt onkaan) toimesta pulttipistoolilla, vaikka ihan vaan koiraruuaksi menikin. Toinen tamma taas meni ihan omalle paikkakunnalle tutulle ihmiselle koiranruuaksi sekin. Se tietääkseni lopetettiin ampumalla asiansa osaavan toimesta. Näin saa myös seuraavatkin hevoset mennä, koska enteidä miten niitä on lääkitty, enkä lähde kuskaamaan kauas terastamolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Itseasiassa nuo koiranruuaksi ottajat ovat usein paras vaihtoehto, vaikka se brutaalilta kuulostaakin. He toimivat usein nopeallakin aikataululla. Meiltä meni yksi sovitusti tällaiselle porukalle "opetuskäyttöön" ja toinen äkillisesti tunnin varoitusajalla loukattuaan jalkansa. Kolmas kuoli pyhänä keskelle kotipihaa, homma vaan sinetöitiin vielä lopetuspiikillä päivystävän toimesta. Se olikin vaikeampi juttu sitten, kun samoille pitkille pyhille osui paha myrsky ja kaikki paikat olivat muutenkin kiinni. Loppu hyvin kuitenkin, sekin pääsi haudan lepoon lopulta kolme päivää myöhemmin. Mutta ei se kivaa ollut ja kaikkeni tein, että homma olisi edennyt nopeammin.

      Poista
  5. Olen lähemmäs kymmenen hevosta teurastamolle vienyt enkä ole ilmoittautunut lihan alkutuottajaksi, ei tarvitse, sanottiin teurastamolta ohjeeksi. Suosittelen teurastusta lopetustapana, nopea ja helppo, kulujen sijaan tulee rahaa vähäsen takasinpäinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli uusi tieto! Mutta toisaalta eipä tuo ilmoittaminen mitään maksa, joten jos sitä lupaa tarvitaan jossain kohtaa, niin hyvä sen on olla olemassa. :) Ainakin yhdessä kohtaa sitä painotettiin kovin.

      Poista
  6. Joo tässä muutama vk sitte just jouduin lopetuttamaan hevosen suolikiertymän vuoksi. Ei ollu näitä asioita etu käteen tullu pohdituksi ja olihan se vaa kurjaa kun ruho makasi monta päivää pihalla pressun alla. Yritin soitella monille maatalon omistajille jotta heidän tontille olisi hevosen voinut haudata. Kyllähän sen osaa arvata että ei kukaan isoa suomiputtea halua tontillensa haudata, onhan kyseessä kuitenki erittäin suuri ongelma jäte, jos sitä voi nyt nuinkaan kutsua. Honkajoelta sitten kävivät hakemassa monen päivän jälkeen lopetuksesta. Kallis lystihän se tuokin on kuljetus 200e ja ell lopetus reilu 200e. mielestäni tämä kuitenkin paras vaihto ehto kaikista muista. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. :(

      Meillä hevosen piikkilopetus ja hautaus myöhemmin joulun pyhinä teki laskua yhteensä noin 600e.

      Työkaverini kommentoi kaatopaikkahevoskohua sillä, ettei hevosta saisi hankkia, jos ei ole varaa haudata/hävittää ruhoa asianmukaisesti. Jäin miettimään sitä. Tapoja on monia ja Suomikin on iso maa, välimatkat pitkiä. Jos hautaus kotipihaan ei onnistu, mikä vika on raadonkeräysfirmassa tai kaatopaikassa? Asianmukaisia nekin ja täysin laillisia. Ihmisillä on joku pakottava tarve ajatella, että kuoppaan laittaminen on ainut oikea tapa haudata niin ihminen, kissa, koira kuin hevonenkin.

      Poista
  7. Meillä on kolme hevosta laukannut ikivihreille, kaikki ovat haudattuna omalle maalle pellon reunaan. Teurastamoa on mietitty jokaisen kohdalla, joskin lääkitykset ovat estäneet sen. Eläinlääkäri on kaikki lopettanut pultilla, aineella lopetusta en mieti enää yhdenkään oman hevosen kohdalla. Olin kerran katsomassa tutun hevosen aineella lopetusta, hevonen pisti niin kovasti hanttiin että ei ollut mitään kivaa katseltavaa. Sillä oli takajalka murtunut tarhassa jonka takia piti tehdä viimeinen päätös. Lopetustilanteessa sillä murtui vielä kaksi jalkaa lisää... :-( tuskin kaikki aineella lopetukset niin kamalia on, mutta itselle jäi siitä vähän huono maku...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita "lopetettuja" herännyt vielä henkiinkin, kun ns. tervettä hevosta on ruvettu piikillä lopettamaan. :/ Harvinaisia poikkeuksia toki, mutta silti. Mielestäni saaliseläimelle paras lähtö on nopeasti ja kivutta, siksi pulttipyssy/ampuminen on paras vaihtoehto.

      Poista
  8. Minun hevoseni lopetettiin piikilla ja se meni siististi. Ruho kuljetettiin pois, hevonen oli laakitty joten ei ruuaksi. Yleensa taajama-alueella ei ole realistista odottaa hevosen hautaamista kotipihaan (ainakin taalla ulkomailla klinikalla tai laitumelle lopetus lahes ainoa vaihtoehto, spesialisti firma kuljettaa sitten ruhon pois). Hevosen lopetus herattaa monenlaisia tunteita mutta kaikkien elainten kohdalla ihminen joutuu tekemaan joskus sen lopetuspaatoksen, harva niista tosiaan itsekseen kuolee vanhuuteen. Ainakin omassa tapauksessani paatos oli oikea (nivelrikosta karsiva vanha hevonen) ja parempi mielestani kuin hevonen lykkaaminen jonnekin pihattoon kipeana ja kay katsomassa sita sitten pari kertaa vuodessa. Hevonen tarvitsee paljon hoitoa ja on riippuvainen ihmisesta. Siksi ihmisen pitaa tehda sille myos viimeinen palvelus. Asiallinen kirjoitus joka katselee eri vaihtoehtoja, hyva siksi. Monihan yrittaa vieda myydakin vanhoja ja kipeita hevosia jotka jo pitaisi laittaa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Se on kaikilla edessä, ennemmin tai myöhemmin - se viimeinen päivä siis.

      Itse en voi sietää niitä, jotka laittavat vanhan ja/tai vaivaisen kiertoon. Se on vastuun pakenemista ja silkkaa tyhmyyttä. Olen myös itseäni asiasta kritisoinut, koska harkitsin aikanaan parille hevoselleni ylläpitopaikkaa tms. Onneksi en antanut yhtäkään pois, katumus olisi voinut olla suuri, jos kaikki ei olisi mennytkään hyvin.

      Omalla kohdallani ja erityisesti yhden tietyn hevosen kohdalla (sellainen musta läsipää) olen paljon miettinyt tulevaisuutta. Kaikesta huolimatta huominen näyttää toistaiseksi hyvältä ja niin kauan yritetään kuin se siltä näyttää. Niin kauan kuin kyseinen hevonen on pirteä, eloisa ja oma itsensä, se saa olla. Mutta tuollaisenhan paikka vikoineen ei ole muualla kuin joko meillä tai sitten ikivihreillä. Ei ole hevoselle reilua, että se joutuisi uuteen paikkaan, missä sitä ei ns. ymmärrettäisi. Ainakin todennäköisyys sellaiseen on suuri, vaikkakaan en väitä, etten olisi ainut tässä maailmassa, joka sitä osaisi hoitaa. Ehkä kuitenkin yksi ainoita, joka viitsii. ;)

      Poista
  9. Hyvä kirjoitus! Minusta on kyllä järjetöntä, että hevonen voi saada elinikäisen teurastuskiellon silmätipoista. :) Ymmärrän kyllä syyn (niitä ei ole rekisteröity eläinkäyttöön), mutta silti. Tosin uskon, että aika moni hevonen on siitä huolimatta teurastettu, kaikille kun ei niistä mitään merkintää jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Itsekin olen tuota hämmästellyt. Silti kovemmista myrkyistä (esim. Tildren) ei kieltoa tule, varoaika vaan. Sama matolääkkeillä paria poikkeusta lukuun ottamatta.

      Dukehan on periaatteessa meidän hevosista ainut kiellon omaava, se on saanut kaksi silmätippakuuria...

      Poista
  10. Jep, Totti sai 3-vuotiaana elinikäisen teuraskiellon silmälääkkeen takia. Se on kyllä jännä.
    Asiallinen kirjoitus kuten jo moni muukin on sanonut! Eka hevoseni lopetettiin klinikalla ja vietiin kaatopaikalle. Ei siinä tilanteessa ollut muita vaihtoehtoja - se, että olisin kuljettanut hevosen ruumista yli 100km haudatakseni sen vuokratallin metsikköön (ottamatta kantaa siihen, olisiko se ylipäänsä ollut mahdollista!), ei kuulosta kovin järkevältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, olisin jättänyt klinikalle - onneksi niiden kautta onnistuu tuo ruhon hävitys. Helpottaa tuota surutyötä tietyllä tapaa jopa.

      Poista
  11. Täyttä asiaa tämä kirjoituksesi!
    Uskon tästä olevan myös hyötyä monille kanssa hevostelijoille, jotka eivät ole tulleet asiaa miettineeksi.. Toivottavasti löytävät tämän kirjoituksen siinä kohtaa, jos/kun tällaiset asiat tulevat ajankohtaisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. :) Toivon myös, että moni ei-hevosihminen voisi lukea tämän. Monella tuntuu olevan se (harha)luulo, että hevonen on kissaan tai koiraan verrattava lemmikkieläin. Onhan se nykyään tavallaan juu, mutta byrokratia eroaa kummasti siinä kohtaa, kun pollen maallinen taivallus päättyy.

      Poista
  12. Itse olen aina ollut teurastuksen kannalla. Oma 10v aikainen hoitohevonen lähti niin ja olen päättänyt, että sillä tavalla lähtevät sitten omatkin hevoset kun aika tulee. Olen nähnyt lopetustilanteissa koirien haukkovan henkeään viimeiseen, ja se on kyllä niin kamalan näköistä, että itken jo senkin takia... (elämäni aikana viisi koiraa jouduttu nukuttamaan)

    Pari kesää sitten jouduin tosin miettimään toista vaihtoehtoa lääkkeiden varoajan vuoksi - ja sehän olikin sitten hankalaa! Ei omaa paikkaa mihin haudata jne.. Noh, onneksi siitä selvittiin :)

    Kaatopaikallehan nuo joutuisivat, jos eivät teuraaksi pääse.. Ei minulla ole maata (vielä ainakaan) minne ne haudata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Tomppa-ruunan passi katosi aikanaan ja se teki sen viimeisestä matkasta tosi hankalan. Lopulta se ei olisi normaalille teurastamolle päässytkään... Onneksi se asia järjestyi mitä parhaiten lopulta. Piikkilopetus ei käynyt mielessäkään silloin, kun kyseessä oli vahva ja sinänsä elinvoimainen tyyppi. Se reagoi vähän huonosti rauhoittaviin rutiinitoimenpiteissä ja jotenkin jo silloin ajattelin, ettei se ole hevosen tapa lähteä, hitaasti ja kituen. Hevosen näkökulmasta siis hitaasti.

      Olin pienenä mukana useamman koiran piikkilopetuksessa. Eihän se mitään kivaa ollut. :(

      Olen osittain iloinen, että Suomessa on viime vuosina "markkinoitu" teurastamoja. Se on hyvä ja turvallinen juttu kuitenkin.

      Poista
  13. Itse en ikinä veisi teurastamolle. Hevonen haistaa ja maistaa verenmaun. En myöskään lopeta piikillä, sekin ihan kauhea toimenpide; hevosen sydän on sitkea ja pitkittynyt kuolema liian todennäköinen- meillä lähtee kokeneen metsästäjän ampumana hirvikiväärillä.. Mitään ei ehdi tajuta, niin siisti lähtö. Oispa itelläki yhtä siisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevonen on viisas, se on totta. Outoa kyllä, useampi kävelee teurastamolle ihan empimättä. Ei se silti kivaa ole, koskaan.

      Nykyään piikkilopetuksella annetaan tuhti rauhoite ennen, se vähän rauhoittaa tuota tilannetta. Mutta samaa mieltä, kokenut metsästäjä on nopein tapa, jos ja kun se hetki joskus koittaa. :(

      Poista