perjantai 16. lokakuuta 2015

Salaman maastokoulu (päätösjakso)

15.10.2015. Tätä olen niin kaivannut: Rentoja kävelyretkiä metsässä. 
Suurin työ on nyt tehty, joten lienee luontevaa päättää tämä juttusarja. On tultu siihen pisteeseen, että maastoilu on kivaa. Haluaisin oikeastaan nyt vain maastoilla. Uskon ja toivon, että hevoseni on edes vähän samaa mieltä.

Mistä kaikki sitten alkoi?

Keväällä jo kotipihan reunalla alkoi riehuminen. Historia tien varressa kulkemisesta ei ollut kovinkaan ruusuinen, koko autopelko sai alkunsa pakettiautokuskista, joka meinasi ajaa minun ja varsani yli syksyllä 2012. Jo pelkkä maantien piennar sai hevosen vähintään aivan sekopääksi: Se pelkäsi liikenteen ääniä, eikä halunnut poistua kotipihasta. Mikä tahansa tiellä liikkuva asia sai aikaan voimakkaan pakoreaktion ja pohdin jo sitä, onko koko hommassa mitään järkeä. Vaikka maantien reunaa on kuljettava vajaat sata metriä, pelotti tuo tienreuna hevostani ja sen seurauksena myös minua erittäin paljon. Sain onneksi luvan kulkea pellonreunaa niin, ettei tielle ollut pakko mennä. Näin autoihin saatiin muutama metri turvaväliä.

Aloitettiin kuukausien työ. Pikkuhiljaa mukavuusalueen reunaa venytettiin ja ruohoa syötiin aina lähempänä tietä. Eteenpäinpyrkimyksestä palkittiin ja kääntyily-yritykset kotiin jäivät nopeasti pois. Lisättiin myös hiljalleen varusteita ylle, lopulta selkään laitettiin ratsastajakin. Lenkki vei ensin hevosen vain pikkupellolle tien toiselle puolen ja siitä päivä päivältä pidemmälle. Ensin ruohoa syötiin melkein metrin välein, kohta vähän harvemmin ja lopulta enää vain silloin tällöin.

Hyvin pian menomatka sujui jyräämättä, suht rennosti. Lenkki pyrittiin pitämään lyhyenä ja nimenomaan lenkkinä, kotiin pyrittiin tulemaan aina jonkin mutkan kautta. Kotiin Salamalla on edelleen kiire, mutta alkuun kotia kohden kulkeminen oli yhtä loikkimistä ylös, eteen, taakse ja minne nyt sattui läsi osoittamaan. Maastoon mentiin lähes joka päivä ainakin jollain tapaa.

Kymmenien toistojen eli taluttelulenkkien jälkeen jätin taluttajan pois ja kiipesin selkään ilman avustajaa turvallisen matkan päässä tiestä. Ensimmäiset pätkät ratsain olivat vauhdikkaita: Takapää lensi ja ruuna pyrki kääntymään jotakin kautta kotiin. Jokuset kerrat seistiin ja jumitettiin kolmen kilometrin lenkillä lähes tunti, mutta periksi en antanut. Päätin, että tätäkin hevosta on ratsastettava kuin mitä tahansa hevosta.


Syksyllä Salaman liikutuksiin tuli vähän katkoja pikkujuttujen takia, mutta nyt viimeisimmät maastolenkit ovat olleet ihan huippukivoja. On tullut vastaan työkoneita ja irtokoiria, on menty käyntiä, ravia ja laukkaa. Pukkeja ja iloloikkia mahtuu joka retkelle, mutta hyvähän se vain on, että energiaa on. Virtaa siis todella on ja puskissa saattaa olla vaikka mitä jänniä juttuja, mutta liike suuntautuu kuitenkin eteen. Metsäpoluilla ruuna kävelee rennosti löysin ohjin korvat hörössä, katselee maisemia ja kuuntelee ratsastajaa. Reittivalinnat ovat tietty vielä melko turvallisia ja niin saavat ollakin.

Tästä lienee hyvä jatkaa. Eiliset hyvät fiilikset saattavat kiteytyä tähän videoon, kun kävellään loppukäyntejä kohti kotia - tässä väsyneen, mutta onnellisen Martzan superälykäs puheenvuoro:


Linkki videoon

Edit 19.10.2015 klo 6:17: Lisätty vielä teemaan sopiva minivideo:


Linkki videoon

10 kommenttia:

  1. Upeeta! Iso työ, mutta nyt sut palkitaan. Mikä vois olla parempaa kuin rento ja ratsastajaansa luottava hevonen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on! Jotkut tarvitsevat "vähän" enemmän työtä ja aikaa, mutta joskus sitkeä työ todella palkitaan... :) Nyt vain toivotaan kivoja maastoilukelejä. :D

      Poista
  2. :) Mä olen niin iloinen teidän puolestanne, että kova työ työ on tuottanut hienon tuloksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anu! :) Kiva heppahan Salama on, mutta niin kauhean herkkä... Kyllä se siitä, kun antaa vaan aikaa. :)

      Poista
  3. Nostan hattua tekemästäsi työstä! Olet ollut mulle motivaattorina ja inspiraationa kun olen omani kanssa vähän samankaltaisen työn edessä (tai alussa sentään jo).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä teillekin harjoituksiin! Aikaa, malttia ja toistoja, niillä pääsee kaiketi pitkälle. :)

      Poista
  4. Hienoa! Ison työn olet tehnyt ja selvästikin oikein toiminut. On ihan huippua maastoilla omalla nuorella niin, ettei tarvitse pelätä ylimääräisiä kuvioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ihan pelle pelottomia ei vielä olla, mutta melkein. ;) Salamakin pikkuhiljaa on rohkaistunut niin, että malttaa jopa katsoa ensin pelottavia asioita, mikä on tietty vain hyvä asia. Sillä on ollut tosi vahva pakoreaktio aina ja tyylilleen uskollisesti kaikki asiat pitää tehdä salama iskee-tyylisesti.

      Poista
  5. Ihanaa lukea teidän edistyksestä! Mahtavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä näin. :D Tähän elämä on ihanaa-teemaan sopisi hyvin seuraavaksi tukkijalka tai joku muu hitonmoinen vaiva. Toivottavasti kuitenkaan ei...

      Poista