 |
| Isäni ja varsansa Poju. |
Kiitos Suomi ja sen eteen taistelleet arvoisat sotaveteraanit sekä suomenhevoset.
En lainkaan ihmettele, miksi suomenhevosella on ollut niin merkittävä rooli sodassa aikoinaan. Periksiantamattomuus, nöyryys ja voimakkuus ovat varmasti olleet jo silloin suomenhevosen vahvuuksia. Ne ovat niin kuin me suomalaisetkin: Vähän varauksellisia, mutta tarvittaessa hyvinkin uuteria ja sitkeitä, työtään sekä isänmaataan arvostavia.
Olen sikäli vielä onnekas, kun lähes päivittäin kohtaan sotiemme veteraaneja. Heitä on enää vähän ja vaikka osalla elämän kolhut ovat vieneet muistin kokonaan tai osittain, kuulen aina välillä tarinoita sodasta ja sen myötä hevosista. Niitä kuunnellessa pysähtyy nöyränä miettimään sitä, miten hyvin asiat todellisuudessa nykyään ovat.
Kerran kohtasin työni merkeissä yhden entisen suomenhevoskasvattajan, joka on tuonut tähän maailmaan monta kaunista suomenhevosta. Kerroin omistavani myös yhden ja näytin puhelimesta kuvan Salamasta. "Tuossa on ryssäverta!" oli toteamus pienen katselmuksen jälkeen. :)) Lausunto perustui rakenteeseen ja malliin, ei niinkään väriin. Mutta tottahan tuo tavallaan oli, kimo väri on alunperin suomenhevosille tullutkin vähän itärajan kautta.
Muutamia elämäni suomenhevosia:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti