Aerohippus - rakkautta ensisilmäyksellä

Eläinlääkärin määrätessä inhaloitavaa lääkettä Salamalle ryhtini lysähti. Perkele, ajattelin. Ei tulisi olemaan helpoimmasta päästä tämä keissi.

Kun kerroin muillekin, mitä tuleman pitää, sain osakseni hihittelyä, jaxuhaleja ja tsemppiviestejä. Monen mielestä Salama ja inhalaattori eivät mahdu samaan lauseeseen. Koin, että ainoa orastava optimismi kasvoi vain sisälläni. Kyllä tämä tästä, ehkä.

Ostin ensin inhalaattorin, kun halvalla sain. Aerohippus-merkkisen härvelin, jonka ovh huiteli jossain monen mansikkalaatikon tietämissä. Ihmisten babyhalerkin olisi voinut mennä, mutta Salamalla on kauhean isot sieraimet ja babyhalerin tuutti on tarkoitettu vauvakokoisille naamareille. Siispä se vaatisi ehdotonta tarkkuutta ja taitoa antaa lääke tehokkaasti. Ymmärtääkseni myös lääkittävän kohteen tulisi olla hyvin ymmärtäväinen toimenpidettä kohtaan. Heppakokoinen maski antaisi vähän anteeksi, jos turpa sattuisikin juuri liikahtamaan kriittisellä hetkellä.

Opiskelin jälleen. Näin tämän homman pitäisi oikeaoppisesti mennä:


Meillä treeni aloitettiin sillä, että näytin inhalaattorin iltapuuron yhteydessä. Ei suurempaa reaktiota, silmänvalkuainen kyllä näyttäytyi, mutta silmämunat pysyivät koloissaan. Hyvä alku. Päivä 2 piti sisällään kuivaharjoittelua. Taskut täyteen Salaman uutta herkkua eli Selected-pipanoita ja tarhaan inhalaattorin kera. Hevonen sai olla irti, jotta ymmärrän, milloin menee ihan yli.
Tähän väliin kootut selitykset: Päästään Salama on erityisen tarkka. Turpaan saa laittaa tasan yhdenlaista aurinkorasvaa. Korvia saa rapsuttaa, mutta korvakarvoja ei todellakaan leikata. Leukakarvojen siistiminen tehdään pala kerrallaan joululauluja laulaen. Riimun laitto ok, kunhan se ei kestä liian kauaa. Suitset menevät kivasti, kunhan tekniikka on salamaystävällinen. Ketjuissa ja sidottuna hevonen seisoo vallan pätevästi kyllä. 
Siispä, tämäkin kolmeviikkoinen lääkintäepisodi suoritettaisiin vallan paljon mukavammin, jos heppa olisi vähänkään hoitomyönteinen. Tappelemalla tämän kanssa ei saa kuin harmaita hiuksia ja mahahaavan, itselleen siis. 

Ryppy rakkaudessa? Itse olet yks ryppy, toteaa Salama.
(Kuva vähän OT, mutta tässä meneillään joku alkukävelyleikki, seuraa johtajaa tai jotain.)

Joskus, kun on ollut liikaa aikaa ja hevonen sairaslomiensa vuoksi ratsastuskelvoton, on tullut opetettua sille temppuja. Salama osaa pyynnöstä tuuppia palloa ja koskettaa asioita turvallaan. Jättikokoinen koira kun on, niin tällaiset puuhastelut ovat Salaman mieleen kovin. Tätä ideologiaa hyödynnettiin nytkin: Ensin inhalaattoria piti koskettaa, ihan vaan tuupata. Kun se sujui, piti tötterön pysyä jomman kumman sieraimen päällä muutaman sekunnin ajan. 
Kolmas vaihe treenissä oli nenäkosketusajan pidentäminen. Neljäntenä opetin sen, että tötteröä vasteen saa ja pitää vähän nojata. Viidentenä lisäsin varovaisen suhinaäänen, joka eläinlääkärin mielestä on Se Juttu. Tohtori suositteli laittamaan (hevosen) korvat kiinni, jos siltä tuntuu.  Tähän asti treenit suoritettiin vapaana, ilman riimua tai muita ahdisteita. 
Kolmantena päivänä jatkettiin samoja harjoituksia, ihan varmuuden vuoksi. Tällä kertaa riimu päässä ja ilman, jos yhtään lukijan mieltä se asia askarruttaa. Inhalaattori oli ihan okei, sen voisi vaikka syödä. Kun homma skulasi aika kivasti, annoin lopuksi leikisti kymmenen painallusta lääkettä. Lääkettä ei tietenkään vielä ollut, mutta huomenna onkin sitten tosi kyseessä.
Wish me luck.

PS. Liittyen tuohon yhteen välissä nähtyyn kuvituskuvaan, voitin sillä(kin) kertaa vihreät voimat.