Putken pätkä oli parasta, mitä Salama oli aikoihin kokenut.
Viikonlopun juhlahumusta palattiin rattoisaan arkeen kuperkeikan kera. Minulle sattui pieni työtapaturma ja sen seurauksena meni toinenkin polvi. Se tarkoittaa sitä, että ratsastukset ovat nyt vähäksi aikaa ratsastettu ja nyt pitäisi ihan oikeasti ottaa iisisti jokunen hetki. Helpommin sanottu kuin tehty, nyt kun kävely luonnistuu jälleen jotenkin.
Vastavuoroisesti Salama käy ja kukkuu paremmin kuin aikoihin, joten sille on pitänyt aktiivisesti etsiä sisäoppilaitospaikkaa, nyt kun kävi näin. Lopullinen kuvio on vielä vähän auki, mutta se lähtenee hetkeksi ratsutukseen ainakin alkukesän ajaksi. Jos ei, niin joku hankitaan ratsastamaan sitä tänne kotiin enemmän. Sampalla vastaavasti kesätyöt odottavat, heti kun pakollinen CEM-testi vain on hoidettu alta pois.
Että semmosta. Kyllä ketutti kuin pientä oravaa, jolta vietiin viimeinenkin käpy.
Vaikka taivaalta tippuu tätä kirjoittaessa märkiä koiria ja rantapyyhkeitä ja maassa on melkein 10 senttiä lunta, on fiilis täällä edelleen ihan super. Menneen viikonlopun tapahtumat ovat juuri niitä, miksi tätä hommaa tehdään läpi tuulen ja tuiskun, välillä hammasta purren ja omaa jaksamista tarkasti punniten.
Palataanpa viikonloppuun vielä siis videon muodossa:
"Tässä on meidän tuleva jalostusorimme" sanoi keskellä seisova ihminen melkein päivälleen kaksi vuotta sitten. Ja miten oikeassa hän olikaan.
"Täsä mää ny ole, saa käyttää mut ei ol pakko hei!" toteaa vuorostaan Fonzie aka Samppa Linna, kesän 2013 sloganinsa kera.
Päivän toiseksi paras shetlanninponi muuten, häviten 0,2 pisteellä.
Unettomien öiden viikko huipentui tänään Sampan kanssa ponioripäiville. Tunnin ajomatka piti sisällään valtavan tunteiden vuoristoradan, kun kävin läpi kaikkia menetyksiä, iloja ja suruja. Unohtamatta tietenkään kuljettua vuotta Sampan kanssa, johon on siihenkin mahtunut monta koitosta.
Samppa aloitti päivän lähtönumerolla 2 eli se sai käydä ensimmäisenä eläinlääkärintarkastuksessa sekä rakennearvostelussa. Ja niin siinä sitten kävi, että palkitsemista kuunnellessa sain tirauttaa parit onnenkyyneleet: Samppa palkittiin huippupistein II-palkinnolla ollen samalla 3-vuotiaiden toiseksi paras ori! Kakkospalkinto on parasta just nyt eli korkein palkinto, minkä 3-vuotias nuori ori voi saavuttaa. Saadakseen suoraan ykkösen, on shetlanninponin tehtävä lisäksi käyttökoe ja sen voi tehdä vasta aikaisintaan 4-vuotiaana. Näillä pisteillä ykkönen olisi kuitenkin irronnut!
Saattaa olla, että teemme käyttökokeen joskus myöhemmin tai sitten vain tyydymme näihin pisteisiin tiedostaen kuitenkin sen, että poni vaan on aika super. Suomen asteikolla Sampan keräämät pisteet ovat suoraan sanottuna aika jäätävät!
Mitat ja eläinlääkärin tarkastus:
Säkäkorkeus 95,5cm, lautaskorkeus 96,5cm, etusääri 15cm
Yleinen terveydentila 9 (kuntoluokka 3,5)
Luonne ja käsiteltävyys 10 (kiltti ja energinen)
Ortopedinen eläinlääkärintarkastus 9 (ei huomauttamista) Rakennepisteet ja -arvostelu:
Tyyppi 9
Pää ja kaula 9
Ylälinja 8
Etuosa 8
Takaosa 7,5
Etujalat ja liikkeiden säännöllisyys 8
Takajalat ja liikkeiden säännöllisyys 7,5
Käyntiliikkeet 7
Raviliikkeet 7,5
Laukka 9
Yleisvaikutelma 8,5
Kaviot 8,5
Hyvin kehittynyt, sopusuhtainen ja ryhdikäs poni, jolla on hyvä rotuleima. Sillä on ilmeikäs pää. Pitkä, hyvänmuotoinen kaula ja hyvä ylälinja. Lapa on hyväasentoinen, rungossa on hyvä syvyys ja takaosa on lihaksikas. Lautanen saisi olla pidempi. Jaloissa on hyvä luusto ja sääriluut ovat lyhyet. Molemmat etujalat ovat hieman hajavarpaiset. Liikkeet ovat ahtaat ravissa. Käynti on tarmokasta, saisi olla irtonaisempaa. Ravi on tahdikasta, siinä on hyvä mekaniikka, saisi olla matkaavoittavampaa. Laukka on rytmikästä, matkaavoittavaa ja suuntautuu hyvin ylämäkeen. Kavioissa ei huomauttamista. Rakennepisteiden keskiarvo 8,1. Sopusuhtainen, ryhdikäs ja hyvin kehittynyt nuori, jonka paras askellaji on laukka. Poni on yhteistyöhaluinen ja rauhallinen. Ori palkitaan jalostusorina II-palkinnolla ja sille myönnetään toistaiseksi voimassa oleva jalostukseenkäyttöoikeus.
Sampan nimeen lisätään siis kantakirjanumero 280SH!
Kiitos kaikille tämän päivän mahdollistaneille henkilöille! Nyt operaatio Jappeloup saa virallisesti alkaa... PS. Samppa on myös käytettävissä jalostukseen tulevana kesänä. Lisätietoja tulossa lähiaikoina.
Ylihuomenna Sampan kanssa vuoden kestänyt aherrus huipentuu päätavoitteeseensa eli ponioripäiviin.
Vuoteen on kieltämättä mahtunut kaikenlaista, mutta suurin työvoitto on ollut voittaa tämän pienen herkän orin luottamus pala palalta. Fonziesta on kuoriutunut uskollinen ja viisas pikkuori, jota ei kahdesti tarvitse pyytää. Esiintymistä se rakastaa ja traileriin se juoksee aina kiireen vilkkaa.
Tämä pikku-Salamaksikin tituleerattu orhi ei vielä tiedä, millainen koitos edessä on, mutta parhaamme yritämme ja se riittää sitten siihen, mihin riittää. Kaikki mitä on voitu tehdä, on nyt tehty ja enää vain odotellaan lauantaiaamua.
Viime maastolenkillä tuli juttua siitä, mitä Salama mahtaisi maastossa tehdä, jos ratsastaja vaikkapa tippuisi. Kirmaisiko se täyttä laukkaa kotiin vai jäisikö se pörräämään muiden luo?
Se tuli testattua sitten konkreettisesti tänään. Tipuin Salamalta ensimmäisen kerran koskaan.
Lähdin siis aamutuimaan yksin maastoon. Talutin tuttuun tapaan alkupätkän, koska tie on liukas ja savinen. Se paranee parin kilsan jälkeen, jolloin onkin sitten turvallisempaa kavuta ratsaille. Tänään Salama oli alusta alkaen todella pöljä ja jännittynyt, mörköjä oli joka puolella. Mietin jo, mahdanko nousta selkään ollenkaan, mutta lopulta sitten kiipesin.
Alkukäynnit meni ihan okei. Tehtiin suoralla tiellä pysähdyksiä, kiemuraa, vähän siis töitä, jotta hevonen rentoutuisi. Metsän läpi kuljettiin kuitenkin pää pystyssä tikkujäykkänä, valmiina kimpoamaan jonnekin kauimmaiseen galaksiin. Päästyämme metsän läpi yhdelle hyväpohjaiselle tielle, pyysin ihan nätisti ravia ja seuraavaksi sitten maistoinkin täysin yllätettynä hiekkaa. En minä millään voinut muistaa, että joskus viime kuussa siinä samassa mutkassa oli ehkä mörkö, jota piti nytkin sitten tosi isosti säikähtää.
Liekö tuo selvittänyt jotain taivaskanavaa pitkin sen, miten tämän tädin saa alas. Liikerata oli hyvin samanlainen kuin takavuosien linkopukkien tekijälläkin. Vaikea jotenkin edes käsittää, miten pulska ruunani saa itsensä niin mutkalle!
Ruuna Reipas katosi metsään ja veti onnesta soikeana rallia siellä. Se kulki koko ajan noin 100-150m edelläni kohti kotia, vain valkoinen hännänpää näkyi puiden lomassa.
Kun luulin saavuttavani sen, oli ruuna kadonnut. Yhtäkkiä näin horisontissa valkoisen hännän sijaan hohtavan läsin, joka kääntyi katsomaan minua. Seuraavaksi Pläskipää laukkaisikin hirnuen luokseni. Pöljä ihana hevoseni.
Kiipesin toki samantien takaisin selkään. Kotona vielä hölkkäiltiin kentällä ja kaikki oli ihan ok.
Sain eilen vallan kannustavaa palautetta treeneistämme ja nykytilasta Salaman kanssa. Se tuli taholta, joka tietää ja tuntee tämän hevosen lähes läpikotaisin. Tuli kieltämättä aika kiva fiilis! Treenejä ja tulevaisuutta tuli katsottua samantien avarammin mielin. Sitä ennen on kuitenkin vielä paljon aherrettavaa kotona: Perjantaista onkin muodostunut meille jo lähes perinteinen maastoilupäivä. Tänään läsipää ja poninsa suuntasivat ihmisineen hiekkakuopille. Tuuli oli kylmä, mutta fiilis lämmin. Silleen sopivasti siis.
Salaman suurin murhe tällä hetkellä on monia nuoria hevosia koskettava juttu: Takapolvet ovat löysät ja heikot, joten ne kaipaavat jumppaa. Liike on lääke, jota niille pitää sopivasti tarjoilla. Iloksemme lyhyen kävelymatkan päästä löytyy ihanat ja monipuoliset hiekkakuopat, joissa voi suorittaa monenlaisia koreografioita. Me valitsimme ekalle kerralle ehkä tylsän, mutta sitäkin tehokkaamman kävelypainotteisen treenin. Muutama kerta loivimpia mäkiä ylös, alas ja pois, ennen kuin Ruuna Reipas ihan kauheasti riemastuu liikaa. Hiekkakuopilla on hevosia kivasti kuumentava vaikutus!
Loppuun vielä rauhalliset kävelyt kotiin metsän kautta. Lenkin mitaksi tuli yhteensä 6 km.
Pitkästä aikaa tein jälleen aikamatkan sinne, mistä kaikki sai alkunsa ja miksi ylipäätään olen tässä.
Maailmassa on hevosia ja sitten on vain hevosia. On niitä, joita syvästi kunnioittaa ja arvostaa. Niitä, joiden kanssa elämä on samaan aikaan yhtä juhlaa ja yhtä helvettiä.
Iso Valkoinen oli sellainen: Suuri persoona, jonka kanssa mikään ei ollut itsestäänselvää. Jos oli, se oli liian hyvää ollakseen totta. Hevonen, joka opetti omistajalleen melkein kaikki hevosurheilun valot ja varjot.
Harmaassa nuoruudessa tämä lentävä hollantilainen oli pakattu hevosvälittäjän rekkaan ja kuskattu tilastopassin kera Suomeen. Kukaan ei tiennyt siitä mitään muuta kuin sen, että sillä oli paljon arpia ja se pelkäsi raippaa. Tai no, ei pelännyt, vaan heitti kyllä takuuvarmasti kenet vain alas, jos raipalla sitä hipaisi. Ilman raippaa taas se ei ottanut askeltakaan itse. Karkaamisen jalo taito oli sen ehdoton bravuuri estehyppelyn lisäksi. Olipa se varmasti joskus vetänyt kärryjäkin, koska kärryt perässä eivät olleet juttu eikä mikään. Koulupuolella se osasi kaikenlaista ja tarjosi ratsastajalleen palan mansikkaa kermakakun päältä, jos vain osasit prikulleen oikein pyytää.
Ennen kaikkea Iso Valkoinen opetti nöyryyttä. Se palautti itsevarmuutta uhkuvan omistajansa maan pinnalle aina vain uudelleen ja uudelleen. Just kun luulit tietäväsi jotain, et todellisuudessa tiennyt mitään.
Vaikka nelivuotinen tie Ison Valkoisen kanssa päättyikin jo kauan sitten, ovat muistot edelleen päivittäin läsnä. Kotitarhassa seisookin nyt melkein samanlainen harmaa, vaikka lupasinkin, etten enää ikinä aio tätä tietä kulkea.
No, kuljenpa kuitenkin. Olisikin liian helppoa, jos kaikki sujuisi liian kivasti. Tänään Salama pakattiin traileriin Samppa-seuralaisen kanssa ja hurautimme "koulutreeneihin" naapuripitäjään. Arvokasta harjoitusta hieman metsittyneelle ruunalle, jolle kaikki on niin jännää ja ihmeellistä vielä.
Maailmaa on nähtävä. Tähän asti Salaman maailmankartta on ollut mallia kotipiha, josta on välillä poistuttu jo tuttua reittiä 28 km klinikan suuntaan. Edelleen muut hevoset jännittävät ja pelottavat. Niitäkin on siis nähtävä.
Tähänkin hommaan oli luonnollisesti tehty suunnitelma. Kaikki toiminta tehtäisiin niin kuin kisoissakin. Suitset päähän traikussa, kopista ulos, taluttelua, paikkojen näyttelyä. Lisätään satula ja sen jälkeen Anni selkään. Alkuun liinassa fiilistelyä, alkuravien jälkeen liina irti ja baanalle.
Salama oli tänään yllättävän reipas ja rohkea. Tarhoissa olevat hevoset pelottivat kyllä, mutta kenttätyöskentely oli silti ihan ok. Alkujärkytyksen jälkeen se kutistui jälleen 10cm! Vain yhdet rodeot nähtiin, kun Salama ei vain päässyt yli siitä, että tiellä käveli hevonen. Autot ja kaikki olivat muuten ihan okei. Silti, koska vähän jännitti, oli käsijarru paikoin tiukassa ja se on ihan normaalia nuorelle ja voimattomalle hevoselle. Mutta pätkittäin nähtiin jo vallan mukavia pätkiä!
Tässä vähän kuvatulvaa: (Ja juu: En tiedä, miksi nämä kaikki ovat vasemmasta kierroksesta, yhtälailla mentiin oikeallekin!)
Moi mutsi! Mul on lystiä!
Lopputervehdys. Kiitos ja hei. :)
Koska hevonen käyttäytyi odotettua paremmin, tyyrattiin lopuksi yksi raviohjelma vähän sinne päin. Huutelin videokameran takaa tehtäviä ja milloin hukkasin jonkun kirjaimen, milloin taas kevään eka ampiainen ahdisteli, joten välillä maisemat näkyvät hevosta paremmin nauhalla. Tässä joka tapauksessa lähes koko rata:
