Selvästi hyvä päivä

Jokin aika sitten - noin kaksi vuotta sitten - meillä oli hevonen, joka ei siirtynyt mukavuusalueeltaan pois kuin pakolla ja jos raja ylitettiin, ei kenelläkään ollut kivaa. Taustalla oli melkein kolari tekstaria kirjoittavan pakettiautokuskin kanssa ja sen myötä tullut autopelko sekä ihan muuten vain yleinen tekemättömyys, kun tärkeät oppivuodet menivät tarhassa milloin mitäkin jalkaa parannellen ja kaikki kivat normaalin nuoren hevosen ohjelmanumerot olivat sovellettava toisin.

Nyt meillä on hevonen, joka tekee ihan normaaleja maastolenkkejä, kävelee löysin ohjin mennen tullen ja tykkää seikkailla siellä täällä. Hevosen itsevarmuus on kasvanut ja meidän luotto hevoseen parantunut huimasti.

Se on tosin vaatinut verta, hikeä, kyyneliä ja lukemattomia (työ)tunteja sekä satoja toistoja. Ensin käytiin vain laittamassa jalat asfaltille, sitten yhtäkkiä mentiin tien yli, jossain kohtaa lisättiin ratsastaja selkään ja lenkkejä pidennettiin. Mentiin taluttaen ja ilman, välillä seuraponin kanssa ja sittemmin fillarin kanssa. Avainsana oli kuitenkin aina rentous.

Viimeinen puhelu. Viimeiset sanat.

Tässä välissä on jo pitkään mennyt tosi kivasti. Tänään kuitenkin tulimme extrahyvälle tuulelle: Metsätiellä tuli vastaan täysperävaunu, monta koiraa ja vaikka ja mitä, Salama piti itsensä kasassa kuin 6-vuotiaan hevosen nyt kuuluukin jo tehdä. Se siis luotti meihin ja odotteli, mitä kivaa sitten keksittäisiin.

"Tämä on kuin mikä tahansa normaali hevonen" oli Annin kommentti tänään(kin). Niinhän se vihdoin on. Silti se on vähän spesiaali ja se Läsipäälle suotakoon.

IP:n satulalaukusta löytyy selviytymisvälineitä maastolenkille.

GT Salama. 

Linkki videoon