maanantai 12. toukokuuta 2014

Tarina siitä, kun teinihevonen tekee töitä


Teinihevonen on viime kerrasta sivistynyt, käytyään elämänkoulua vierailla vesillä parin kuukauden ajan. Se teki ihmeitä ja kaivoi teinihevosen kadonneen työmotivaation käyttökelpoiseksi ajatukseksi sen päähän. Se on jo potentiaalinen oppipoika pariin lajiin: Ratsastukseen ja ohjasajoon. Polttopuutalkoot odottavat vielä itseään, kun sukkatakajalan sanelemana asioita otetaan ääreisvarovaisesti vastaan.

Ilmaiseksi ei kuitenkaan duunia kannata tehdä. Teinihevonen on oppinut seisomaan tarhassa vapaana, kun sitä varustetaan. Ensin tarvitaan huomio. Tänään sen vei kentälle kyhätyt ravipuomit ja sen jälkeen mökissä hirnuva Duke. Kuitenkin pienellä ystävällisellä eleellä omaihminen kelpaa seuraksi kerran vuorokaudessa ruoka-aikojen lisäksi.

Ensin harjataan ja rapsutellaan. Ei mitään hipelöimistä, vaan kunnon raastamista piikkisualla. Se on kivaa ja rentouttavaa. Tavallinen harja on ihan last season, sellaisella harjaaminen vain ärsyttää. Sitten näytetään suitsia. Se on ensimmäinen hetki, jolloin teinihevonen sanoo evvk ja saattaa poistua paikalta. Mutta kun kuolaimen koristaa voikukalla, se kelpaa paremmin. Väkisin niitä ei kannata laittaa, muuten ei kenelläkään ole kivaa. Muut varusteet teiniheppa sietää ylleen mukisematta, paikoillaan edelleen irti seisten.

Teiniheppa on saanut jostain pienen annoksen kärsivällisyyttä. Se jaksaa teinihepaksi kiltisti odottaa korvat lurpallaan (korvakarvat rehottaen), että omaihminen kerää toistakymmentä metriä pitkät ohjat haltuun, esittelee raipan ja keksii suunnan, mihin mennä. Teinihevonen ehdottaa porttia ja pihakierrosta, mutta tylsä omaihminen haluaa varmistaa apujen toimivuuden ensin aitojen sisällä.

Ensimmäinen neuvottelu: Onks pakko, kun täällä hiekkalaatikossa ei ole voikukkia eikä mörköjä, mitä etsiä ja sen jälkeen säikkyä. Teinihevonen jäkittää. Johdonmukainen, säännöllinen apu raipalla kevyesti naputtaen takapuoleen on kaunis pyyntö. Kun se ei kelpaa, vaan teinihevonen yrittää peruuttaa ajurinsa päälle, saa se kepakosta vähän kovemmin. Aiemmasta poiketen se ei poistukaan paikalta villisti pukittaen vaan pukittaa paikallaan. Lähtee kuitenkin eteenpäin, kun pyrstövillat pölähtävät, joten teiniheppa saa valtavat kehut.

Ensimmäiset kierrokset kuljetaan vähän jänskissä tunnelmissa. Ensimmäiset voltit menevät pierupukkilaukassa, mutta samapa tuo, ainakin liikkuu eteenpäin. Portille on kiire ja sinne on teinihevosen mielestä sopivaa aloittaa rynniminen jo puolessa välissä kenttää lapa edellä jyräten. Ystävällinen ilmoitus raipalla ja ulko-ohjalla useimmiten toimii. Paitsi silloin, kun teiniheppa päätti koittaa, onko tuo omaihminen tosissaan. Oli se, jälleen kerran. Itseasiassa se koitti kolme kertaa tuloksetta. No, yrittänyttä ei laiteta, joten parempi vain nöyrtyä ja tepsutella pyydetysti kentällä jokusen kierroksen verran.

Kun sopiva mielentila on saavutettu (eli portin ohi voi kulkea rauhassa ja rennosti), otetaan muutamat ravisiirtymiset ilman rodeoliikkeitä ja teiniheppa pääsee pihalle tepsuttelemaan edelleen ohjasajaen. Käynti pitenee, ilme piristyy ja terassillakin vaanineet matot ja muut kauhuudet ovat sittenkin mielenkiintoisia. Teiniheppa selvästi koittaa sanoa, että metsään halajaa hän, mikä on nuorelle hevoselle ihan toivottua.

Toive pyritään toteuttamaan heti, kun omaihmisillä on varmuus siitä, että teinihepalla on sopivasti rutiinia mukavuusrajojen ylittämiseen. Ne kun ovat sitten ihan oma tarinansa.

Jos Salama saisi valita...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti